torstai 4. tammikuuta 2024

Ideoita riittää tapahtumien suunnittelussa

 Pispalan kirjaston kirjailijavierailut jatkuvat entiseen tapaan, mutta kirjastolla koetaan kevään 2024 aikana myös aivan uudenlaisia tapahtumia. 


Kirjailijavierailut ja muut yleisötapahtumat ovat olleet olennainen osa Pispalan kirjaston toimintaa. Joulukuussa kokoonnuttiin avoimeen suunnittelupalaveriin miettimään, millaista toimintaa voimme ja haluamme järjestää vuonna 2024. “Ideoita on enemmän, kuin ehditään toteuttaa. Hyviä ehdotuksia jää vielä pankkiin kasvamaan korkoa”, tapahtumakoordinaattori Janne Rahkila aprikoi. 


Tässä tapahtumia, joiden valmistelu kevätkaudelle on käynnistetty: 


Kirjailijavierailut käynnistyvät tammikuussa vähän erilaiseen tyyliin, kun saamme kuulla pienkustantamon toiminnasta kääntäjän ja yrittäjän näkökulmasta. Kevään varsinaisista kirjailijavieraista tiedotetaan sitä mukaa, kun uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja esiintyjien aikoja on saatu sovittua.


Elämäni kirjat -tapahtumien sarjassa kirjastolla vierailee tunnettuja ja kiinnostavia henkilöitä kertomassa kirjoista, jotka ovat olleet tärkeitä elämän varrella. Vieraita kutsutaan eri elämänaloilta niin, että voimme odottaa monenlaisia lähestymistapoja kirjallisuuteen. Luvassa on varmasti hyviä keskusteluita alustusten pohjalta. 


Roolipeli on uusi aluevaltaus Pispalan kirjastolla. Kirjastolla löytyy omasta takaa roolipeleihin liittyvää osaamista, ja keväällä järjestämme omaan käsikirjoitukseen perustuvan roolipeli-illan. Siihen ovat tervetulleita niin ensikertalaiset kuin alaa harrastaneetkin.  


Aiempina vuosina kirjastolla on ollut tiettyyn teemaan liittyviä kirjailijavierailujen sarjoja, joiden teemoina oli mm. historia-aiheet ja ympäristökysymykset. Idea on toimiva, ja sitäkin voidaan jatkaa edelleen. Sokraattiseen perinteeseen kytkeytyä idea puistofilosofiasta nousi myös esille. Hyviä ideoita on siis jonossa. Aika näyttää, miten niitä saadaan toteutettua. 


Pispalan lastenkirjastossa Tahmelan huvilassa on lastenkirjoihin liittyvä näyttelyitä, joihin on ilahduttavan paljon kiinnostuneita esillepanijoita. Tammikuun loppuun asti esillä on Anu-Riikka Lampisen näyttely Kuomaseni. Se perustuu samannimiseen tekstittömään kuvakirjaan eli “hiljaiseen kirjaan”, jonka kuvista lapsi voi tarinoida yhdessä aikuisen kanssa. Pispalan kirjastossa on myös pieni näyttelytila, jossa on eri kumppaneiden kanssa yhteistyössä järjestettyjä näyttelyitä. 


Kaikille avoimia tapahtumien suunnittelupalavereja myös jatketaan Pispalan kirjastolla, seuraavan kerran ti 23.1.2024 klo 18.00