KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA OSA VII: Entäs sitten, Leevi (1965)

Lauri Viidan toista romaania, viisitoista vuotta Moreenin jälkeen ilmestynyttä "Entäs sitten, Leeviä", varjostaa Viidan traaginen kohtalo. Teoksen oli määrä olla ensimmäinen osa trilogiasta, mutta joulukuussa 1965, vain hetki teoksen julkaisemisen jälkeen, Viita menehtyi auto-onnettomuudessa. Leevin tarina jäi näin pelkäksi esiosaksi jostain, joka olisi saattanut olla Suuri Suomalainen Kehityskertomus.

Teoksen päähenkilö on 19-vuotias työläisperheen runoilijapoika Leevi, joka käy oppikoulua, kirjoittaa runoja, tuskailee romaanikäsikirjoituksen kanssa ja elää voimallisesti nuoruuttaan. Tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun pula-aikaan. Teoksessa keskiössä ovat Leevin kontaktit vastakkaiseen sukupolveen sekä pitkät filosofiset pohdiskelut elämästä ja kirjallisuuden roolista maailmankaikkeudessa. Teos on niin sanotusti metafiktiivinen, eli romaanissa pohditaan henkilöhahmojen välityksellä kirjailijan työtä ja niitä valintoja, joita kirjailija kirjoittaessaan tekee. Toisin sanoen Leevi pohtii samoja teemoja, joita Viita on pohtinut kirjoittaessaan Leevin tarinaa. Tässä suhteessa teoksen voi ajatella olleen aikaansa edellä, koska tämäntyyppinen kirjailijan roolin sisällyttäminen itse fiktiiviseen tekstiin nousi Suomessa suosioon vasta seuraavina vuosikymmeninä.

Teos tapahtuu nimeämättömän Sisä-Suomen kaupungin esikaupungissa, josta voi aistia Pispalan hengen. Se on osaltaan omaelämänkerrallinen; ei ole siis kaukaa haettua vetää Leevin tarinasta yhtäläisyyksiä Laurin tarinaan. Tässä mielessä valmistumaton trilogia olisikin voinut olla valtavan kiehtova matka syvälle Laurin Viidan taiteilijan identiteettiin. Tätä matkaa ei valitettavasti koskaan päästy kokemaan loppuun saakka.

Teos on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 12.7.2020.

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA, OSA VI: Klaani (1963)

 

Vuonna 1950 julkaistu Lauri Viidan "Moreeni" loi pohjaa Pispalan myyttiselle maineelle. 1950-luvun kuluessa uusia merkittäviä kaunokirjallisia Pispala-kuvauksia ei kuitenkaan enää ilmestynyt. Tämä saattoi johtua kirjallisuuden kentällä ajan modernistisesta hengestä, joka ei ollut suotuisa harjun elämää kuvaavalle työläiskirjallisuudelle. Kirjallinen eliitti janosi muotokokeiluja, ei tarinoita elävästä elämästä. Tämä muuttui vuosikymmen vaihtuessa. 1960– ja 1970-lukuja voidaankin pitää "Pispala-kirjallisuuden" kulta-aikana ja tämän aikakauden aloitti itseoikeutetusti Tauno Kaukonen teoksellaan "Klaani".

Klaani oli julkaisuvuotensa kirjallisuustapaus, voittaen tällöin muun muassa Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Teos kuvaa Sammakoiden sukua, joka elää nimeämättömän kaupungin esikaupunkialueella. Esikaupunkialueen esikuva on ollut eittämättä Pispala (tämän on vahvistanut myös Kaukosen poika eräässä haastattelussa). Nykytermein Klaania voi kuvata tarinaksi ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta. Siinä keskiössä on Sammakoiden nuorin vesa, Aleksanteri Suuri Sammakko, joka pyristelee vaivalloisesti irti sukunsa rikollisesta perinnöstä. Niin Aleksanterin isä kuin setäkin ovat paatuneita lainrikkojia ja konflikti Sammakoiden suvun sekä järjestäytyneen yhteiskunnan välillä on tarinassa alati läsnä. Aikalaiskritiikeissä Kaukosen tapa kuvata kaupunkilaisköyhälistön pohjakerroksia nähtiin ainutlaatuisen asiantuntevana ja ennen kaikkea hellänä. Alkoholin ja kokonaisvaltaisen pahoinvoinnin keskeltä saattoi aistia vahvan solidaarisuuden tunteen Sammakoiden välillä. 1960-luku oli saanut Kaukosesta, itsekin rankan elämän eläneestä työläiskirjailijasta, oivan laitapuolen kulkijoiden kuvaajan.

Todettakoon, että Pispala nousee esiin myös Klaanista tehdyn elokuvaversion yhteydessä. Mika Kaurismäen ohjaama elokuva vuodelta 1984 on kiistatta yksi suomalaisen elokuvahistorian hienoimmista Pispalanharjun kuvauksista.

Teos ja elokuva ovat lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagram-tilillä 30.6.2020.

PISPALAN KIRJASTO ESITTÄYTYY: Antikvariaatti

 

Uutuuksia antikvariaatin valikoimassa.

Ihan kaikki pispalalaisetkaan tuskin tietävät, että kaupunginosasta löytyy oman kirjaston lisäksi myös oma, verkkokauppana toimiva antikvariaatti. Pispalan Kirjastoyhdistyksen antikvariaatissa on myynnissä sellaisia lahjoituskirjoja, joita ei ole otettu Pispalan kirjastoon tai Tahmelan sivukirjastoon lainattavaksi. Kirjastojen kokoelmiin pyritään valitsemaan uudempaa ja myös erityisesti omaa asiakaskuntaamme palvelevaa kirjallisuutta. Vanhemmat lahjoituskirjat siirtyvät useimmiten antikvariaattiin, samoin kuin ne, jotka jo löytyvät kirjastosta tai joille arvioidaan olevan enemmän kysyntää antikvariaatin puolella. Myynnissä olevat kirjat ovat tilattavissa Antikvaari.net -verkkokaupan kautta ja Pispalan kirjasto toimii tilausten noutopisteenä. Kirjoja myös toimitetaan postitse niin Suomeen kuin ulkomaillekin.

Antikvariaatilla on yhteensä kolme varastotilaa, joista kaksi sijaitsee Pispalassa ja yksi Hyhkyssä. Pispalan varastoista toisen yhteydessä on antikvariaatin toimisto, jossa tapahtuu kirjojen laittaminen myyntiin verkkokauppaan, tilausten käsittely sekä postitus. Kirjojen myynnistä saadut tulot käytetään Pispalan kirjaston toimintaan ja ylläpitämiseen.

Tällä hetkellä Pispalan Kirjastoyhdistyksen antikvariaatissa on myynnissä yhteensä lähes 19 000 eri kirjanimikettä. Eniten on kaunokirjallisuutta – suomalaista ja ulkomaista kumpaakin reilut 2500 nimikettä. Toisena tulevat elämäkerrat ja muistelmat, joita löytyy noin 1300 nimikettä. Pispalan Kirjastoyhdistyksen antikvariaatin erityispiirteenä voi mainita yhteiskuntaan ja politiikkaan liittyvän kirjallisuuden. Sitäkin on valikoimassa yli 900 nimikettä.

Vaikka antikvariaatillamme ei ole kivijalkamyymälää, jonka hyllyjen välissä voisi uppoutua kirjojen selailuun, voi verkkokaupassa selata aiheenmukaisia ”hyllyjä.” Antikvaari.netissä myytävät kirjat on jaoteltu 65:een tuoteryhmäkategoriaan. Dekkarien, historian ja runojen ohella mukana on myös erikoisalojen kategorioita kuten esim. ilmailu ja Karjala. Valitsemalla Antikvaari.fi:n kauppiaiden joukosta Pispalan Kirjastoyhdistyksen, pääsee selaamaan meidän antikvariaattimme ”hyllyjen” sisältöä. Pispalan kirjaston lainakirjojen lisäksi kannattaa tutustua myös antikvariaatin valikoimaan.

KIRJASTOHENKILÖN LUKUKOKEMUKSIA: Piika

 

Ennakkokäsitykseni Mervi Koskisen romaanin Piika päähenkilöstä Elinasta: hieman vietävissä olevana nuori nainen, joka etsii hyväksyntää lähibaarin kantaporukasta ja porukan miesten sängyistä. Sitten - noin kymmenen ensimmäisen sivun jälkeen - eteeni jysäytetään yllätys. Elina muistelee vuosien takaista äkkirakastumistaan itseään hieman vanhempaan Toniin ja heidän ensimmäistä ja ainoaksi jäänyttä kertaansa makuuhuoneessa. Kun kokemattoman oloinen Toni muuttuu epävarmaksi, Elina ottaa tilanteessa määrätietoisesti johdon, tietää mitä haluaa, nauttii ja vielä laukeaa ennen miestä. Ei tämä Elina minusta vaikuta pelkästään muiden ohjailtavissa olevalta.

Toniin, romanttiseen maaseudun mieheen, Elinan kokeneisuus seksiasioissa ei kuitenkaan tee myönteistä vaikutusta. Toni lopettaa heidän suhteensa alkuunsa, koska ”ei halua porttoa elämäänsä.” Leimatuksi Elina tulee myös lähikapakassaan. Kun Elina lähtee baarista miesten matkaan, hänestä puhutaan selän takana huorana ja vosuna. Samaa naisten kanssa tekevä Harri, jonka kanssa Elinallakin on vähän epämääräinen suhde, on puolestaan ”Härmälän naisten yhteinen hulivili.” Tämä logiikka ei vaan mene ymmärrykseeni ja tulen tällaisista asenteista yhtä vihaiseksi niin kirjassa kuin todellisessakin elämässä. Miksi ihmeessä nainenkin ei saisi tavoitella mutkatonta fyysistä nautintoa, vaikka sitten samaan aikaan Elinan tavoin kaipaisikin rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemista?

Myönnän yllättyneeni myös hieman pornonovellimaisesta tyylistä, jolla Elinan ja Tonin makuuhuonekohtausta oli kuvattu. Se sai minut miettimään, onko tämä sarkasmia, huumoria vai molempia ja halutaanko tällä ehkä ironisoida stereotyyppistä pornokuvastoa. Tyyli sinänsä sopi kuvaamaan tilannetta ja Elinan suoraviivaista suhtautumista seksiin. Muutenkin alkuun kirjaa lukiessani mietin paikoitellen, onko tämän tarkoitus olla humoristista vai ei. Pidemmälle edettyäni tulin siihen tulokseen, että kaipa sieltä rivien väleistä huumoriakin pilkisti. Tällainen tosikko lukija tosin tarvitsisi vierelleen lajinmääritysoppaan kyetäkseen varmasti tunnistamaan huumorin kukkasia.

Kielellisesti Piika enimmäkseen ei tarjonnut minulle erityistä nautintoa – paitsi selkeydellään ja sujuvuudellaan, mutta melko koreilematon kerronta antoi tilaa itse sisällölle. Pienet, paikoittaiset koukkaukset tulevaisuuteen tai asioiden käsittely samanaikaisesti nykyisyydessä ja tulevaisuudessa oli toimivaa. Juonellisesti kirja oli vetävä ja imi mukaansa. Seurasin mielenkiinnolla Elinan elämän etenemistä Härmälän lähibaarista maatalousoppilaitoksen kautta Vaskian kartanon karjakoksi, tilan nuoren ja vanhan isännän vähittäistä suostuttelua parempiin käytäntöihin eläinten hoidossa ja etenkin rajuksi yltyvää valtataistelua Elinan ja jääräpäisen vanhan isännän välillä. Elinan rohkea ja itseään säästelemätön toiminta tilan eläinten hyväksi teki vaikutuksen. Oli myös kiinnostavaa lukea ja oppia uutta nykyajan karjanhoidosta. Maaseudulle sijoittuvia ja nykyajasta kertovia romaaneja ei ole viime vuosina tainnut aivan ylen määrin ilmestyä.

Maaseudun ihmissuhteiden kuvauksessa ja tilan vanhan isännän toiminnassa ja asenteissa oli pikkukylästä kotoisin olevalle paljon tuttua. Vanha isäntä ei tahdo kyetä päästämään irti henkisestä valta-asemastaan, vaikka sukupolvenvaihdos on tilalla jo tehty, ja uskomaan, että nuorempi polvi pärjää ilman häntä. Poika väistelee, mukautuu ja alistuu, mutta ajoittain ilmaisee omaakin tahtoaan, saa kompromisseja aikaan ja vähitellen onnistuu työntämään isäänsä sivummalle sekaantumasta omaan hallintaansa siirtyneen tilan asioihin. Maaseudulle ja sukutilaansa sitoutuneen on kai vain pakko yrittää tulla toimeen tai vähintäänkin sietää niin samassa talossa tai pihapiirissä asuvia vanhempiaan kuin naapureitaan ja muita kyläläisiä. Heistä kun on väkisinkin ainakin tietyssä määrin riippuvainen yhteisössä, jossa saman kylän ihmisten kanssa on kyettävä palveluiden ostamiseen ja myymiseen sekä keskinäiseen avun antamiseen ja vastaan ottamiseen silloin, kun tarvitaan lumen auraajaa tai karjan juoma-automaattien korjaajaa. En tiedä, voisiko sietämään tottuminen ja ihmissuhteiden kieroutuminen oikeastikin johtaa jopa siihen, että murhayrityksen tehnyt ja sen kohteeksi joutunut edelleen toimisivat yhdessä ja kokisivat jopa jollain tasolla hyviäkin yhteisiä hetkiä. Ehkä voisi. Vaikeissa oloissa ihmiset pystyvät yllättäviin asioihin.

PISPALAN KIRJASTO ESITTÄYTYY:

Kirjamyynti

Pikkurahallakin voi tehdä hyviä kirjalöytöjä. Pispalan kirjastossa järjestämme aina säiden salliessa pientä kirjamyyntiä ulkona kirjaston edessä. Sisätiloissa meillä on vuoden ympäri myyntipiste. Valikoima vaihtelee hieman joka kerta, joten kannattaa aina käväistä katsomassa, jos voit laajentaa omaa kirjakokoelmaasi ja kartuttaa uusia lukuelämyksiä.

Pokkarit maksavat 1 € ja kovakantiset 2€, joten eivät ole edes hinnalla pilattu. Myynnissä on paljon dekkareita, mutta myös romantiikkaa, lastenkirjoja ja muuta.

Voit hankkia jotain nopeasti sulateltavaa lukemista mökkireissuille tai bongata hyviä lahjoja ystäville ja sukulaisille. Samalla tuet Pispalan kirjaston toimintaa.

Kaikki myytävänä olevat kirjat ovat peräisin saamistamme kirjalahjoituksista. Tule siis kierrättämään jo lukemasi, hyllyssä turhaan pölyyntyvät kirjasi meidän kautta uusille lukijoille.

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA, OSA V: Moreeni (1950)

 

Ei ole liioiteltua väittää, että Lauri Viita muutti Moreenillaan suomalaista kulttuurikenttää pysyvästi. Tietyssä mielessä juuri Moreeni, Viidan esikoisromaani, nosti Pispalan koko lukevan Suomen tietoisuuteen. Teoksen kieliakrobatia ja harju "Luojan palikkaleikkinä" ovat syöpyneet ihmisten sydämiin sukupolvelta toiseen.

Teoksessa luodaan pitkittäisleikkaus Niemisten perheen arkeen 1900-luvun alkupuoliskolla. Tarina alkaa sisällissotaa edeltäneeltä ajalta, jolloin perheenisä Iisakki aloittelee talonrakennusprojektiaan Pispalassa. Taloja Iisakki rakenteleekin siitä lähtien aina hamaan loppuun saakka. Tarinan jakaa sisällissota, joka Viidan pispalalaisten näkökulmasta on absurdi näytelmä ilman selkeitä päähenkilöitä. Teos päättyy 1930-luvun pula-aikaan, jolloin perheen lapset ovat löytäneet omat paikkansa maailmassa ja vanhemmat sukupolvet huomanneet vanhentuneensa. Tietyllä tavalla Moreeni luo omaperäistä pohjaa Väinö Linnan tavalle merkityksellistää suomalaisen työtätekevän väestönosan elämänhistoria.

Yksi teoksen päähenkilöistä on eittämättä Pispala. Harju tarjoaa raamit sille maailmalle, jonka Viita luo Niemisten perheen ympärille – ja samalla harju erottautuu kaikesta muusta rakennetusta ympäristöstä, jota Suomesta löytyy. Tätä kautta myytti Pispalasta on lopullisesti syntynyt.
Teos on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Teoksen ympärille kootaan myös tasaisin väliajoin lukupiirejä.

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagram-tilillä 24.6.2020.

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA OSA IV: Valtatiellä (1948)

 

1920-luvun puolestavälistä aina 1940-luvun loppupuolelle asti ei kaunokirjallisia Pispala-kuvauksia juurikaan julkaistu. Tällöin pispalalaisuuttaa saattoi tosin aistia alueella asuneiden runoilijoiden, Yrjö Jylhän ja Aaro Hellaakosken, tuotannoissa. Vuonna 1950 kaikki muuttui ja Pispala nousi erään Monumentin ansiosta koko lukevan Suomen tietoisuuteen. Jo pari vuotta ennen tätä Pispala oli kuitenkin saanut työläiskirjailija Reino Mantereesta oivan kuvaajan.

Mantereen novellikokoelma "Valtatiellä" sisältää kaksi suoraan oman aikansa Pispalaan sijoittuvaa tekstiä. Ensimmäinen novelli, "Niemisen Kallen pitkä pyhä", kertoo vanhasta katujenlakaisijasta, joka vuosikymmenet on huolehtinut Pispalan valtatiestä. Tarinassa käydään läpi vanhan työläisen raskasta elämänpolkua, joka lopulta päättyy onnettomuuteen eläkepäivien lähestyessä. "Valtatie"-novellin minäkertoja taas on valtatien linja-autokuljettaja. Novellissa minäkertoja kuvailee linja-automatkustajia ja sitä raskasta työläisen elämää, mitä alueen asukkaat elävät: alkoholismi, köyhyys, epäoikeudenmukaisuus ja sairaudet piinaavat Mantereen työläisyhteisöä.

Mantereen tekstissä Pispalan valtatie ja itse Pispala alkavat nousemaan niihin myyttisiin mittoihin, jotka Lauri Viita "Moreenillaan" samoihin aikoihin täydellisti. Alueen asukkaat eivät ole enää työläisiä tai köyhälistöä, he ovat pispalalaisia.

Teos on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 15.6.2020.