Runonkorjuu - Eli miten runouden märkäkorva järjestää sarjan runotapahtumia Pispalassa.

Tiina Lehikoinen esiintyy Runopuutarhassa.

Runonkorjuu

Eli miten runouden märkäkorva järjestää sarjan runotapahtumia Pispalassa.

Kävipä sillä tavalla, että aloitettuani tapahtumakoordinaattorin työt Pispalan kirjastossa viime keväänä tuli sinne käymään runoilija. Pispalan kirjasto oli hänelle jo entuudestaan tuttu, ja hänellä oli ehdotus. Järjestetään sellainen tilaisuus, jossa hän on vieraana kertomassa kirjoittamastaan Mirkka Rekolan elämäkerran ensimmäisestä osasta. ”Hyvä idea!” ajattelin. Sovimme heti, että kesän loppupuolella näin tehtäisiin. Tästä tulee mielenkiintoinen tapahtuma. 

Samoihin aikoihin leikkipuistossa, jossa vietin aikaa poikani kanssa lähes päivittäin, tapasin tutun miehen. Hänellä oli ystävä, jolta oli juuri julkaistu runokokoelma. Ystävä oli miettinyt sopivaa paikkaa, jossa voisi kokoelmasta kertoa kiinnostuneille. Otin sähköpostiosoitteen ylös. Luin ystävän edellistä kokoelmaa. Mahtavaa!

Keväällä hieman aiemmin oli myös järjestetty Pelottelemisen taito -työpaja, jossa kirjoitettiin kauhua. Työpajalaisten kesken oli syntynyt ajatus kauhurunotyöpajasta. Kun tälle työpajalle ilmoittautui vetäjä ja hänelle sopi työpajan ajankohdaksi syksy, oli yhtäkkiä kirjastoon tulossa jo kolme eri runoaiheista tapahtumaa. Mikseipä tehtäisi isompi kokonaisuus runotapahtumia? Olkoon sen nimi vaikka Runonkorjuu, kun se sopivasti näyttää sijoittuvan loppukesään ja syksyyn. 

Mutta mistä loput kiinnostavat tapahtumat? Pitääkö nyt tietämättömän kuvataiteilijan alkaa puurtamaan ja tutustumaan suomalaisen runouden nykytilaan, notkumaan lukuisissa runotilaisuuksissa ja lukemaan nidekaupalla lyriikkaa? Vai luottaako taas kerran johdatukseen ja ihmisten hyvää tahtoo? Ehkäpä kävisi taas tuuri. Yksi oljenkorsi minulla ainakin vielä oli jäljellä.

Kaivoin kirjastossa vierailleen runoilijan minulle sujauttaman lappusen esille. Siitä löytyi puhelinnumero eräälle Länsi-Tampereella asuvalle runoilijalle. Puhelimessa hän osoittautui mitä mukavimmaksi mieheksi, ja Pispalaan hän lähtisi ilman muuta esiintymään. Olihan häneltä tulossa piakkoin julki uusi runoteos, ja Pispala oli niin kaunis syksyisin. Lainasin Pispalan kirjastosta runoilijan teoksen. Olin vaikuttunut. En ollut aiemmin kuullut runoilijasta. Onneksi törmäsin häneen nyt.

Samalla muistin keskustelun, jonka olin käynyt parisen viikkoa aikaisemmin Pispalan kirjastossa. Olin jopa laittanut hakukoneen töihin ja löytänyt artikkelin etäisesti tutusta runoilijasta, joka oli myös hienoja teoksia tekevä kuvataiteilija. Hänen runouttaan löytyi kustantajan sivuilta. Onpas hienoja runoja. Luettuani hetken kirjoitin hänelle heti sähköpostia. Vastaus tuli nopeasti. Saisimme taas uuden runoilijan vierailulle.

Aloin muistella menneitä runotapahtumia. Hirvitalolla vuosia sitten järjestetyt Runotulet-tapahtumat olivat jääneet mieleeni. Jospa Hirvitalon sakkia kiinnostaisi tällainen yhteistyö. Tavattiin ja polkaistiin pystyyn Runopuutarha, koko päivän kestävä runoustapahtuma elokuun lopussa. Työryhmään tuli useita ihmisiä. Kaikki esiintyjäideoita täynnä. Oi, näin monipuolista runous voikin olla. Päätettiin pitää myös työpajoja. Avoin lava, että kaikki halukkaat pääsevät esittämään runojaan. Runoista koostuva polku Tahmelan rannasta Hirvitalolle. Tästähän kehkeytyykin festivaali!

Elina esiintymässä Runopuutarhan avoimella lavalla.

Samalla huomasin myös monet eri runotapahtumat ympäri Tamperetta. Useat niistä järjestettiin ravintoloissa ja kuppiloissa. Niitä oli paljon. “Onpa runot suosittuja!” ajattelin. Luetaankohan niitä nykyään enemmän, vai käyvätkö ihmiset mieluummin kuuntelemassa ja katselemassa niiden esittämistä? Mitenköhän luettu ja ääneen luettu, kirjoitettu ja esitetty runo sitten eroavat toisistaan? Kuka tietäisi? Pitänee kysyä runoilijoilta, runojen esittäjiltä ja runotapahtumien järjestäjiltä itseltään. Monestihan nämä kaikki kolme roolia löytyvät yhdestä ihmisestä. Järjestetään tilaisuus, ja otetaan pari kolme runoilijaa keskustelemaan ja noin. Eiköhän se sillä selviä. Tämän yhden tunnenkin ja niin sen toisenkin. Ehkä he voivat ehdottaa kolmatta. 

Nyt on koossa seitsemän tapahtumaa. Seitsemän on hyvä luku. Ei liian paljon, mutta tarpeeksi. Haetaan vielä Tampereen kaupungilta avustusta. En minä sitä tarvi, mutta esiintyjille palkkioksi. Jos sitä saadaan, niin jaetaan heidän kesken tasan. Saavatpa ainakin jotain taskun pohjalle, ja tulee siitä minullekin parempi mieli. Sitten tehdään julisteita. Näpytellään näppäimistöä ja huidotaan hiirellä. Ollaan kiireisen oloisia. Tuotetaan tapahtumia. Soitellaan puhelimella ja saadaan hurjan paljon apua eri ihmisiltä. Kohta on jo kesän loppu. Ehditään mitä ehditään. Tehdään parhaamme. Pidetään tapahtumat maksuttomina, pois baareista ja laitetaan sopivaa ohjelmaa myös lapsille. Jännitetään ehditäänkö. Jännitetään tuleeko ketään. Tulee! Laitetaan kamera nauhoittamaan. Ehkäpä jotakuta, joka ei pääse paikalle, kiinnostaa nähdä. Onpa mahtavia nämä esitykset, ja puhuupa nämä runoilijat kiinnostavasti kiinnostavista asioista. Siivotaan, kun yleisö on poistunut. Luetaan lisää runoja. Ne ovat hyviä. Sitten seuraava tapahtuma. Sama alusta. Maksetaan esiintyjille kaupungin myöntämästä avustuksesta. Tehdään kaupungille selvitys käytetystä avustuksesta. Istutaan alas ja mietitään. Se vasta on raskasta. Tuliko kaikki hoidettua? Niin ne nauhoitukset. Laitetaan niitä 

verkkoon, niin on ihmisten katsella. Siinä taisi olla kaikki. Huh! Olipa homma. Nyt olisi hetki aikaa. Voisin lukea hieman runoja.

Mitenkäs seuraava vuosi? Otetaanko uusiksi? Kuka tekisi? Itse voisin istua yleisössä.

Kiitos kaikille jotka ovat olleet apuna Runonkorjuun järjestämisessä! Kiitos yleisölle! Kiitos Tampereen kaupungille avustuksesta. Suurin kiitos kuitenkin kuuluu kaikille esiintyjille! 

Runonkorjuu

Runonkorjuu oli neljän runoilijavierailun, runotapahtuman, keskustelutilaisuuden ja kauhurunotyöpajan kokonaisuus. Ensimmäinen tapahtuma pidettiin 24. elokuuta ja kokonaisuus jatkui aina lokakuulle asti. Kaikki tapahtumat olivat maksuttomia ja ikärajattomia. Kaikki tapahtumat Runopuutarhaa lukuunottamatta järjestettiin Pispalan kirjastossa.

24.8.  Jonimatti Joutsijärvi kertoo Mirkka Rekolan elämästä ja runoista sekä kirjoittamastaan Mirkka Rekolan elämäkerrasta Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin I.

26.8. Runopuutarha, kokoillan runotapahtuma

Kokoillan ja kokoperheen runoustapahtuma, jonka ohjelmistoon kuuluu lavarunoutta, äänitaidetta,työpaja aikuisille ja lapsille, kaikille avoin runouspiiri Runotila sekä illan päättävä avoin runolava, joka kutsuu kaikki halukkaat esittämään runojaan yleisölle. Esiintyjät: Jonimatti Joutsijärvi laulaa Mirkka Rekolan runoja, Tiina Lehikoinen, NEC Projektor, Antti Kyrö, Miina Puolitaival, Kuja-Inka (musiikki), Semi Seilori (äänitaideteos) ja  Selma Kilpi.

Tapahtuma on Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalon pihapiirissä.

7.9.Tamperelainen runoilija ja musiikintekijä Vesa Etelämäki kertoo elokuussa 2023 ilmestyneestä Raja runokokoelmastaan, runoudestaan ja esittää runojaan.

21.9. Nokian Siurossa asuva runoilija, kirjailija ja kuvataiteilija Tiina Lehikoinen kertoo runoudestaan ja esittää runojaan keväällä 2024 julkaistavasta seitsemännestä kokoelmastaan Mutta armo on kukka joka laulaa.

28.9.

Tampereen Kalkussa asuva runoilija Juhani Ahvenjärvi kertoo runoudestaan ja lukee runoja vuonna 2024 julkaistavasta teoksestaan Pärskeet.

12.10. Runo ja esitys, keskustelutilaisuus

Keskustelu lavarunoudesta, esityksestä ja runojen esittämisestä. Keskustelemassa runoilijat, runotapahtumien järjestäjät Venla Moisala (Venlan runoiluyhteisö), Kirsi Hietala (Lyriikkalauantai) ja Sema Hokkanen (Viitapiiri, Särinä).

14.10.Kauhurunotyöpaja

Rimma Erkon (tutkija, kirjailija, runoilija) työpajassa luodaan selkäpiitä karmivaa runoutta syysillan pimeydessä.

Pispalan kirjasto muistelee J.R.R. Tolkienia

Hobittihenkiset lukijat muistelivat J.R.R. Tolkienia lauantaina 2.9.2023, kun hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi 50 vuotta. Tolkien tunnetaan erityisesti Hobitti eli sinne ja takaisin -lastenromaanista (1937) ja Taru sormusten herrasta -kirjatrilogiasta (1954-1955). Hänen luomansa fantasiamaailman, Keski-Maan, lukuisat hahmot, historia, maantiede ja kielet ovat vieneet lukijansa mennessään jo lähes vuosisadan ajan. Hobitin ja Taru sormusten herrasta -teosten lisäksi hän ehti laatia paljon käsikirjoituksia ja kirjeitä Keski-Maahan liittyen. Hänen poikansa, Christopher Tolkien, koosti niistä isänsä kuoleman jälkeen muun muassa teokset Silmarillion (1977) ja Keskeneräisten tarujen kirja (1980).

Suomalaisille fantasiakirjallisuuden nälkäisille lukijoille Tolkienin Keski-Maahan sijoittuvat teokset ovat varmasti jääneet mieleen hänen tarinoidensa kytköksistä suomen kieleen. Hänen luomansa suurhaltiakieli, quenya, sisältää esimerkiksi sanat rauta, ruska ja tie. Myös Kalevala toimi innoituksena Tolkienin työlle. Hänen kirjoittamansa tarina Túrin Turambarista on ottanut vaikutteita Kalevalan Kullervosta. Túrinin tarina löytyy Silmarillion-teoksesta.

Tolkienin hautakiveen Wolvercoten hautausmaalle Oxfordissa kaiverrettiin kirjailijan toiveesta Silmarillionista tutun ihmismiehen nimi, Beren. Hänen vaimonsa hautakiveen kaiverrettiin kaksi vuotta aikaisemmin Berenin rakkaan haltianeidon nimi, Lúthien.

Entistä suuremmalle yleisölle Taru sormusten herrasta ja Hobitti tulivat tunnetuksi Peter Jacksonin ohjaamina elokuva-trilogioina (2001-2003). Varsinkin hänen Taru sormusten herrasta -filmatisointinsa oli jättimenestys ja sen viimeinen osa, Kuninkaan paluu, kahmi jopa 11 Oscar-palkintoa, mm. Paras elokuva ja Paras ohjaus. Osa varmasti muistaa myös suomalaisen Ryhmäteatterin televisiosarjan, Hobitit, joka keskittyy Taru sormusten herrasta -kirjojen tapahtumiin. Rooleissa nähtiin muun muassa Taneli Mäkelä, Kari Väänänen ja Vesa Vierikko.

Suomalaiset ovat edustaneet myös Torontossa ja Lontoossa esitetyssä Lord of the Rings -musikaalissa (Toronto 2006 ja Lontoo 2007), jossa nykykansanmusiikkiyhtye Värttinä oli mukana tekemässä suurtuotannon musiikkia. Kyseisessä musikaalissa mieleenpainuvaa oli muun muassa se, miten puupaimenina tunnetut entti-hahmot pitivät kokousta puhumalla omaa hitaasti soljuvaa kieltään hokien suomen kielellä “semmosta tämmöstä, semmosta tämmöstä”.

Muistovuoden kunniaksi Pispalan kirjastosta voi lainata Tolkienin teoksia.

Antoisia lukuhetkiä ja muistithan tänään syödä hobittien tavoin toisenkin aamupalan?

Olavi Virrasta Vastavirtaan

Musiikkiaiheinen kävelykierros toi esiin yhteisöllisyyden

Pispalan kirjasto verkostoituu mielellään alueen toimijoiden kanssa. Uudeksi yhteistyökumppaniksi on löytynyt SASKY koulutuskuntayhtymän matkailualan koulutus. Toteutimme opiskelijatiimin ja opettajan kanssa Tampere-päivänä 30.9.2023  opastetun kävelykierroksen Pispalassa. Kierros oli teemallinen, ja siinä keskityttiin pispalalaiseen musiikkikulttuuriin otsikolla Olavi Virrasta Vastavirtaan. Mainiona oppaana toimi SASKY:n opiskelija Joni Laaksonen, ja täydentävää tietoa saatiin kävelevältä tietopankiltamme Topi Autiosaarelta. Perinteisten opastuskohteiden lisäksi näimme myös ripauksen pispalalaista vaihtoehtokulttuuria.

Opiskelijat olivat valinneet kierroksen vierailukohteiksi Vastavirta-klubin ja Hirvitalon. Niissä saatiin esittely talon puolesta. Kokonaan uusi toimija Pispalassa on pienen pieni kulttuuritila ja kahvila Pet Haus, joka sai nimensä paikalla aiemmin toimineelta lemmikkieläinliikkeeltä. Tilassa on tarjottu myös livemusiikkia toukokuusta lähtien.

Kierroksen aikana tuli selväksi, että Pispalassa on hämmästyttävä määrä kulttuuriyhdistyksiä ja muita toimijoita, jotka aktiivisesti edistävät omaa toimialaansa. Pispalassa riittää muusikoita, kirjailijoita ja muita taiteilijoita, puhumattakaan tapahtumista. Puheenvuoroissa korostuu yhteisöllisyys, yhdessä tekemisen henki ja kylämäisyys. Ja kyllä tuo yhteisöllisyyden korostaminen oli aivan uskottavaa, eikä vain kaunista puhetta Pispalasta.

Lähimatkailu on tämän hetken trendejä. Täyteen varatut kävelykierrokset osoittivat, että lähimatkailulla ja Pispalalla on tässä ajassa kysyntää.

Musiikki- ja kulttuurialan toimijoita Pispalassa (luettelo ei ole täydellinen) 

Pispalan Kirjastoyhdistys 

Vastavirta-klubi 

Hirvitalo - Pispalan nykytaiteen keskus / Pispalan kulttuuriyhdistys 

Pispalan musiikkiyhdistys 

Pet Haus

Rajaportin sauna / Pispalan saunayhdistys 

Pispalan moreeni 

Kurpitsatalo / Kurpitsaliike 

Rakennusperinneyhdistys Piiru 

Taidegalleria ART Pispala 

Yhteisö- ja kulttuuritalo Tahmelan huvila

Kulttuuriosuuskunta Komeetta

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA OSA XIV, "PISPALAN ENKELI" (1991)

Riitta Vartti julkaisi 1990-luvun alussa neljän romaanin omaelämänkerrallisen sarjan, joka kuvaa Orvokki Dahlin elämää 1950-luvun lapsuudesta aina 1980-luvulle asti. Sarja on kuin tuulahdus 1970-luvun parhaista puolista – laveasta sosiaaliepiikasta.

Ensimmäisessä osassa Orvokki on vielä pieni lapsi ja elämä soljuu maaseudun sekä Helsingin ja Lahden välissä 1950-luvulla. "Pispalan enkeli" on sarjan toinen osa.

Teoksen alussa Orvokki muuttaa äitinsä ja äidin uuden miehen kanssa Pispalaan. Siitä alkaa varhaisteinin lähes kansantieteellisellä tarkkuudella kuvattu matka 60-lukulaiseen nuoruuteen. Orvokin tarina on vahvasti omaelämänkerrallinen. Se sivuaa Lauri Viidan ja Hannu Salama kohtaloita olla sekä pispalalainen "työläispenska" että oppikoulua käyvä "kansakunnan toivo". Orvokkia kiehtoo selvästi harjun hurjempi – ja osin pimeämpikin – puoli.

Itsekin Pispalassa aikaansa viettänyt kirjallisuuskriitikko Pekka Tarkka on Helsingin Sanomien arvostelussa (8.9.1991) hienosti kuvannut teosta: "Pispalan enkeli on sammakkoperspektiivin kulttuurihistoriaa kommunistisen nuorisofestivaalin ajoista hippiliikkeen vuosiin. Se kartoittaa säät ja sanomalehdet yhtä huolellisesti kuin vitsit, iskelmät ja puheenparret. Se on yhtä sitkasta kuin kansanperinne on hidasta, ja elämältä se maistuu."

Toden totta, Pispala sai heti 1990-luvun alussa uuden kronikoitsijan, vaikkakin teossarjan seuraavissa osissa Orvokki harjun jättääkin ja lähtee kohti suuremman maailman seikkailuja.

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA, OSA XIII: Ken surmais suuren linnun (1971)

Tauno Kaukosen debyyttiromaani "Klaani" oli vuoden 1963 suuri kirjallinen tapaus. Kaukosen seuraavaa romaania "Ken surmais suuren linnun" saatiin kuitenkin odottaa kahdeksan vuotta. Sitä voi kuvailla verbaalista ilotulitusta sisältäväksi salapoliisiromaanin parodiaksi. 

Teoksen päähenkilö on David Munne, maalaiskunnasta kaupunkiin muuttanut, tarinan alussa lievästi sanottuna omahyväinen mies. David on päättänyt tulla kaupungissa suureksi ja mahtavaksi yksityisetsiväksi. Hän vuokraa etsivätoimistolleen toimiston kantakaupungin laidalta "Harjulta" ja palkkaa kotipaikkakuntansa pikkurikollisen toverikseen. Tästä alkaa erikoislaatuinen tarina, jossa seikkaillaan niin rikollisten, yhteiskunnallisten syväanalyysien kuin kirjallisen maailmankin parissa.

Kuten todettua, Davidin toimisto sijaitsee "Harjulla", jonka voi vaivattomasti paikantaa Pispalaksi. Harjulta löytyy myös kapakka nimeltään "Bunkkeri". Tätä kautta Kaukonen luo kuvastoa tuoreesta, vain muutaman vuoden auki olleesta kirjailijoiden suosimasta kulttuuriravintola Pispalan Pulterista. 

"[Bunkkeri] sijaitsi kurjalistokaupunginosassa, korkean ja jyrkkärinteisen harjun pohjoislappeella, vilkkaasti liikennöidyn läpikulkukadun varrella, uuden betonielementtitalon alimmassa kerroksessa. Sen sisustus oli yksinkertaisesti sanottuna hirttä. Seinät, kalusto, baaritiski olivat rakennetut hirrestä. Suurten näyteikkunoittenkin eteen oli rakennettu korkeat ja harvat hirsiseinät. Se oli epäilemättä käytännöllistä; humalaisten ei ollut aivan helppo rikkoa paikkoja." 

David löytää tarinan lopussa tietynlaisen rauhan sisältään katsellessa kaunista järvinäköalaa Harjun päällä olevan puiston penkiltä. Tämä, jos jotain, on Pispala-kirjallisuutta. 

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA, OSA XII: Pure messinkiä (1986)

 

1960-luvun puolessavälissä alkanut Pispala-kuvausten tulva ehtyi Hannu Salaman mestariteoksen "Siinä näkijä missä tekijän" (1972) jälkeen. Pispala-kuvauksia jo 1960-luvulla tehnyt Erkki Lepokorpi kuitenkin uskaltautui tarttumaan pitkän romaanin muodossa Pispalaan vielä Salaman jälkeenkin – tosin vasta 1980-luvulla.

Lepokorven "Pure messinkiä" kertoo nuoren pispalalaisen Jorma Lehtosen elämästä 1930-luvun lopulta 1940-luvun sota-aikoihin asti. Kertomuksessa taiteellisesti herkkä Jorma saa ensimmäisen viulunsa, josta syntyy ikuinen rakkaus musiikkiin. Muuten teoksessa kuvataan perinteiseen tyyliin Pispalanharjun elämää työläisperheen näkökulmasta. Sisällissota muistetaan ja elämän suuri muutos liittyy Lehtosten perheessä, kuinkas muutenkaan, oman talon ostamiseen. Tällöin myös Pispala jää, kun perhe muuttaa harjun vuokratölleistä Kangasalan rajalle. Tarinan lopussa sota-aika luo uudenlaiset raamit nuoren Jorman elämään, kun hän päätyy armeijaan soitto-oppilaaksi.

Pure messinkiä -teoksen yhteydessä on nostettava esiin myös Helsingin Sanomien arvostelu teoksesta (26.10.1986). Lehdessä kummastellaan osuvasti sitä, miten Pispala tuottaa aina vain uusia ja uusia kirjailijoita: "Kuinka monta kertaa vielä Pispala on kronikoitavissa kirjallisuuteemme?" Aivan oikein, juuri niin monesti kuin siellä syntyneitä, eläneitä, eläviä, sieltä virikkeensä noutavia kirjailijoita riittää. Merkillistä on, että niitä näköjään on kosolti. Ja että kaikkein uusimmasta kirjailijapolvesta sikiää yhä lisää. Kumma paikka, jotain imponoivaa siinä kai on, jo kirjoitetun ja luetunkin perusteella." - Toden totta, Pispalan luova voima ei loppunut myöskään 1980-luvulla Lepokorpeen, vaan jatkui yhtä elävänä 1990-luvulla, kurottaen myös uusiin suuntiin.

Teos on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 28.9.2020.

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA, OSA XI: Siinä näkijä missä tekijä (1972) & Minä, Olli & Orvokki (1967)

Hannu Salaman romaanit "Minä, Olli & Orvokki" ja "Siinä näkijä missä tekijä" voidaan nostaa, ei vain ehdottomiksi Pispala-klassikoiksi, vaan suomalaisen kaunokirjallisuuden yleiseen kaanoniin kuuluviksi merkkiteoksiksi.

Minä, Olli & Orvokki kertoo Harri Salmisesta, Hannu Salaman eräänlaisesta alter egosta. Salminen elää Tampereen seudulla 1960-luvun alussa ja valmistelee "suurta Pispala-eepostaan". Suurimman huomion Salmisen elämässä kuitenkin vievät alkoholi, epämääräiset ystävyyssuhteet ja vielä epämääräisemmät suhteet vastakkaiseen sukupuoleen. Tarina kuvaa 1960-luvun Tamperetta inhorealistisesti ja kirjailijuutta narsismin ja ahdistuksen, mutta myös valtavien luovuuden pyrähdyksien kautta.

Siinä näkijä missä tekijä taas on Se Suuri Pispala-romaani, jonka syntyprosessia edellisessä teoksessa kuvattiin. Sen voi nostaa Lauri Viidan "Moreenin" ohella toiseksi unohtumattomaksi ja Pispala-myyttiä ikuisesti muuttaneeksi teokseksi. Todellisiin haastatteluihin osaltaan perustuvassa tarinassa seurataan jatko-sodan aikaisen kommunistisen vastarintaryhmän toimintaa Tampereella, mutta ennen kaikkea se on kertomus Salmisista – pispalalaisesta moniongelmaisesta työläisperheestä. Teos uudisti näkökulmatekniikallaan suomalaista romaania. Tekniikan runkona toimii useat epäluotettavat ja toisiaan kumoavat kertojat sekä useat aikakerrokset, jotka limittyvät keskenään. Salama ei toden totta päästä lukijaa helpolla, mutta se on varmasti yksi syy sille, että romaania pidetään yhtenä 1970-luvun hienoimmista suomalaista romaaneista.

Pispalasta Siinä näkijä missä tekijä maalaa hyvin erilaisen kuvan kuin Moreeni. Harju on Salaman teksteissä huumoriton ja aggressiivinen paheiden pesä, joka kuitenkin samalla on kasvualusta kirkasotsaiselle idealismille. Harjun elämää määrittelee alkoholi, mutta samalla usko parempaan sosialistiseen maailmaan.

Teokset ovat lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 24.8.2020.

PISPALAN KIRJASTO ESITTÄYTYY: Tapahtumatuottaminen

 

Äänimikseri ja tallennuslaitteet
valmiina

Kirjaston arjen pyörittämisen lisäksi tuotamme erilaisia tapahtumia tiloissamme, muun muassa

kirjailijavierailuja, taidenäyttelyitä ja lukulemmikki-lukuhetkiä. Näissä hommissa

vastuu-ihmisenä toimii tapahtumakoordinaattori.

Usein päällä on monen tapahtuman suunnittelua ja tiedottamista samaan aikaan. Silti on osattava pitää langat käsissä, vaikka olisi paljon asioita muistettavana. Onneksi tässä työssä ei joudu täysin yksin olemaan, vaan apuna on yleensä muita tapahtumatuottajia ja vähintään muuta kirjaston väkeä. Ja esimerkiksi Tahmelan Huvila, Hirvitalo ja Vastavirta-Klubi avustavat markkinoinnissa, silloin kun teemme yhteistyötä heidän kanssaan erilaisissa tapahtumissa.

Ehdottomasti parhaita tämän pestin työkaluja ovat kalenteri, Excel ja Google Drive. Niistä on hyötyä,

kun pitää kirjata kaikki tärkeä ylös ja olla selvillä päivämääristä.

Tapahtumatuottaminen pitää sisällään suunnittelua, sähköpostien lähettämistä ja niihin vastaamista, some-markkinointia Facebookissa ja Instagramissa, tiedottamista lehtiin ja verkkoon, julisteiden tekemistä ja jakamista, tapahtumien videokuvaamista ja äänittämistä, videon editointia, videon lataamista YouTubeen, markkinointikuvien ottamista, kahvitarjottavan hankkimista ja esille panemista, sekä toisinaan tapahtumissa haastattelemista ja/tai juontamista. Koitamme myös lisätä sisältöä tähän blogiin säännöllisesti.

Tämä työ koostuu siis yllättävän monesta palikasta ja siinä kyllä oppii paljon, mutta pyrimme aina jotenkin myös kehittämään toimintaa, selkeyttämään työskentelyä sekä miettimään uudenlaisia tapahtumakokonaisuuksia. Lisäksi jokainen uusi työntekijä tapahtumissa tuo jotain uutta pöytään, uudenlaisen tavan tehdä asioita.

PISPALAN KIRJASTO ESITTÄYTYY: Lasten ja nuorten kirjasto

 

Pispalan kirjaston sivukirjasto, eli lasten ja nuorten kirjasto, sijaitsee Pyhäjärven rannalla Tahmelan huvilalla (Uramonkatu 9). Pieni kodikas kirjasto sopii kuin nenä päähän idylliseen 1890-luvulla rakennettuun pitsihuvilaan. Lasten ja nuorten kokoelma siirtyi nykyiselle paikalleen erilliseksi sivukirjastoksi loppuvuodesta 2022, ja nyt tehdään töitä sen kehittämiseksi ja tunnettuuden lisäämiseksi.

Lasten ja nuorten kirjastossa on lainattavissa noin 1000 nidettä. Kokoelmasta löytyy niin lasten kuvakirjoja, satuja, romaaneja, runoja ja tietokirjoja, kuin nuortenromaanejakin. Lisäksi kirjastossa on pieni kokoelma aikuisten kaunokirjallisuutta ja selkokirjoja. Kaikki kokoelman aineisto on saatu lahjoituksina.

Kesäkuussa sivukirjastossa järjestettiin viiden päivän mittainen sanataide-iltapäiväkerho 1.-3.luokkalaisille. Kesäkuusta alkaen kirjastossa on voinut tehdä vaihtuvia sanataideharjoituksia, ja tällä viikolla paikalle saatiin sanataide-arkku, johon kootaan ja päivitetään viikottain uutta puuhaa lapsille. 

Kirjastosta löytyy kaksi vanhaa nojatuolia, joihin on mukava istahtaa lukemaan yhdessä lapsen kanssa. Pienen sinisen pöydän ääressä lapset voivat piirtää tai tutustua sanataide-arkun aarteisiin. Kirjastossa on jonkin verran myös leluja sekä lauta- ja palapelejä.

Kirjaston seiniä koristaa keväällä aloittanut lastenkirjakuvitustaiteeseen keskittyvä Galleria Lastenkirja. Tällä hetkellä galleriassa voi ihastella Meria Palinin "Saippuakuplakuiskaus" -kuvakirjanäyttelyä (1.6.-31.8.2023). Kauden 2023-2024 näyttelyhaku kaikille lastenkirjakuvittajille on auki elokuun loppuun asti.

Kirjastonhoitaja päivystää sivukirjastossa keskiviikkoisin klo 12-17. Muina aikoina kirjasto on omatoimikäytössä huvilan aukioloaikojen mukaisesti. Tällöin asiakkaaksi rekisteröityminen ja lainaus onnistuvat kahvilan kassalta. 

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA, OSA X: Rajaportti (1968)

Liisa Vuoriston "Rajaportti" kertoo Pispalalle niin tyypilliseen tapaan tarinan vuoden 1918 sisällissodasta. Tällä kertaa teos on kuitenkin ennemminkin rakkauskertomus ja osa nuortenkirjallisuuden kaanonia kuin yhteiskunnallinen romaani. Vuoriston tarinan keskipisteessä on kaksi nuorta pispalalaista, Kalle ja Hilja. Nuoret rakastuvat toisiinsa, mutta sisällissota erottaa heidät. Kalle päätyy punakaartilaisena taistelemaan niin Tampereelle kuin ympäryskuntiinkin. Hilja taas toimii punaisten kotirintamalla. Kuten Lauri Viidan "Moreenissa", myös Rajaportissa teoksen päähenkilöt eivät ole innostuneita sodasta - punakaartiinkin Kalle päätyy ennen kaikkea äitinsä painostuksesta. Sekä Kallelle että Hiljalle rakkaus toisiaan kohtaan nousee kaiken muun yläpuolelle. Nuortenkirjallisuudelle tyypillisesti traaginen tarina päättyy lopulta optimistisiin sävyihin.

Pispalan maisemat ja "Pispalan henki" ovat teoksessa vahvasti esillä. Sodan loppupuolella harju kuvataan punaisten viimeiseksi linnoitukseksi: "Pispala vaan ei ollut vieläkään vaiennut. Se räyskytteli väsyneitä leukojaan kuin sisukas vahtikoira." Lopulta kuitenkin myös harju antautuu ja alueen puolustajat päätyvät vankileireille. Voidaan sanoa, että Rajaportissa toistetaan myyttiä "Punaisesta Pispalasta" uudenlaisesta, viihteellisestä näkökulmasta käsin ja näin ollen se on oleellinen osa "Pispala-kirjallisuuden" kaanonia.

Huomautettakoon vielä, että Liisa Vuoristo on käsikirjoittanut myös televisiosarjan "Mustat ja punaiset vuodet" (1973), joka kertoo Pispalaan muuttaneen työläisperheen elämästä. Sarjassa seurataan perheen ja heidän läheistensä elämää 1930-luvulta aina 1970-luvulle asti. Sarja luo hienon pitkittäisleikkauksen suomalaisen työläisperheen elämästä.

Rajaportti on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 10.8.2020.

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA, OSA IX: Rojukallio (1968)

Eino Paloheimon "Rojukallio" eroaa muusta Pispala-kirjallisuudesta näkökulmansa osalta. Teoksen tapahtumat sijoittuvat "Punaisen Harjun" läheisyydessä sijaitsevan konepajan uumeniin. Tällä kertaa päähenkilöinä eivät kuitenkaan toimi työläiset, vaan toimitusjohtaja Elias Alamaa. Alamaa tosin on työläistaustainen, joten tietty työläiskirjallisuuden henki nousee myös Rojukalliosta esiin.

Teoksessa eletään 1960-luvun alkua ja juoni pyörii suurelta osin työpaikkakonfliktien ympärillä. Alamaan konepajan työntekijöiden joukossa on runsaasti jyrkkiä kommunisteja, jotka agitoivat muut työläiset lakkoon. Lakko luo raamit Paloheimon pessimistiselle tarinalle, jossa osansa kritiikistä saavat niin kommunistit, pankit, ammattiliittojen johtajat kuin yrittäjienkin etujärjestöt. Alamaa itse kuvataan kunnollisena ja suoraselkäisenä miehenä, joka jää vakiintuneen "systeemin" jalkoihin.

Pispalasta tarinassa luodaan kuvaa työläisten kaupunginosana, joka on "muutoksen kourissa". Paloheimo kuvaa aluetta seuraavasti: "Elämänmeno oli Punaisella harjulla muuttunut viimeisten vuosien aikana. Ihmismieliä aina ennen hallinnut kateus ja tyytymättömyys olivat miedontuneet, niihin oli sitä paitsi sekoittunut huumoria. Punaisen harjun ja kujien ja viertoteitten taloissa puhuttiin nykyisin kulttuurista, teatterista, televisioesityksistä ja pihojen kaunistamisesta. Kesäisin matkustettiin jopa ulkomaille asti. Oppikoulua käyvät lapset keskustelivat matematiikasta, vieraista kielistä, laudatureista ja approbatureista. Alamaa oli selvillä tuosta sisältäpäin muuttuvasta elämästä ja uudesta sukupolvesta, jolla ei ollut mitään tekemistä vuoden kahdeksantoista [sisällissodan] tapahtumien kanssa..." - Elintaso alkoi saavuttaa myös pikkuhiljaa Pispalanharjun.

Teos on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 31.7.2020.

KRISTIINA HARJULA: PISPALAN KIVIÄ

Tytön äiti oli kaunis, ja isä rakasti sitä. Joskus iltaisin he juoksivat kolmisin pitkin Rinnetietä siihen kohtaan, missä näkyi Näsijärven rannaton ulappa ja melkein koko Tampere. Siinä isä sanoi, että kattos plikka kaupunkin valoja, ja Näsijärven rannalle kohosi Nyyjorkki.

Kristiina Harjulan esikoisromaani Pispalan kiviä (Karisto 2013) kertoo Raili-tytön lapsuudesta 50-luvun työläiskaupunginosassa. Raili vanhempineen asuu pienessä yläkerran asunnossa Pispalan rinteessä samassa pihassa mummun sekä naapurin tyttöjen Maarun ja Linnun kanssa. Kivijalassa mummulla on maitokauppa.

Railin tavallisen turvallinen elämä muuttuu, kun harjulle saapuu ihana taiteilijanainen Eedit, joka pian hurmaa heidät kaikki. Eedit tuo mukanaan tuulahduksen Pariisia, Tuhannen ja yhden yön tarinoita, sekä vapauden kaipuun. Pian lastenkin leikeissä kyyditään vain Lana Turner -housuisia hienoja naisia.

 Ensin taloon tuli uusia ovia ja ikkunoita. Lopulta seinätkin kaatuivat rytisten. Pispalaan tuli Pariisi.

Romaanin hienoin asia on lapsen näkökulman kuvaus. Raili näkee, kuulee ja ymmärtää paljon enemmän kuin aikuiset osaavat aavistaa. Autellessaan kaupalla kahvin jauhamisessa Raili kuulee asiakkaiden juttuja niin maailman menosta, korvarengastädeistä kuin myös omasta perheestään. Kotona hän osaa tulkita vanhempiensa itkujen ja naurujen sävyjä. Harjula rakentaa tarinaa ja sen aukkoja taidokkaasti lapsen käsityskyvyn rajoja hyödyntäen. Vakavampien teemojen vastapainoksi Pispalan kiviä maalaa kauniin kuvan lapsen mielikuvituksen ja kavereiden värittämästä maailmasta, jossa ollaan Taika Jimiä, leikitään pirssikuskia eikä ulkovessassa tarvitse koskaan käydä yksin.

Yksi tärkeimmistä syistä suositella kirjaa on tarkkasilmäinen ajan- ja paikankuvaus. Harjula varmasti tuntee Pispalan kuin omat taskunsa, onhan hän kirjoittanut myös paikallishistoriikin Unelma Pispalasta (Pispalan asukasyhdistys 1992/2015). Romaania lukiessa oli kiinnostavaa etsiä tuttuja maamerkkejä, arvuutella missä mikäkin paikka sijaitsee ja mitä romaanin 50-luvun Pispalasta on tänä päivänä jäljellä.

Lähes koko romaanin ajan Raili on koululainen. Romaanin lopulla tehdään kuitenkin pieni aikahyppy aikuisikään, kun Raili käy katsomassa vanhaa lapsuudenkotiaan:

Raili jatkoi Rinnekadulle, joka oli jo vuosikymmeniä sitten lakannut olemasta tie. - - Kivijalassa näkyi vielä kaupan oven syvennys. Kolme pientä asuntoa ja kauppa olivat nyt yhden perheen kotina.

Pispalan kiviä sai nyt kymmenen vuotta myöhemmin itsenäisen jatko-osan, kun tänä keväänä Harjulan uusi romaani Sammonkatu ilmestyi (Reuna 2023). Romaani jatkaa Railin tarinaa pitkälle aikuisuuteen ja avioliittovuosiin. Ensi tiistaina 20.6. klo 18 Kristiina Harjula saapuu Pispalan kirjastoon kertomaan uutuuskirjastaan.

Molemmat teokset ovat lainattavissa Pispalan kirjastosta!

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA, OSA VIII: ...Kivi kädessä (1965)

Erkki Lepokorven esikoisteoksen "Kivi kädessä" julkaisun aikoihin Pispala alkoi vakiintua tyypilliseksi työläiskirjallisuuden miljööksi. Oikeastaan vain Helsingin Kallio ja Sörnäinen saivat tuolloin samantyyppisen kunnian esiintyä kerta toisensa jälkeen työläiskulttuurin tyyssijoina.

"Kivi kädessä" alkaa pispalalaisen Jorma Lehtosen kastetilaisuudesta. Tarina seuraa Jorman lapsuutta sekä hänen lähipiirinsä elämää 1930- ja 1940-luvun Pispalassa. Tarina loppuu jatkosodan aikaan. Teos on pienimuotoinen kehityskertomus, lasten näkökulmasta yhteiskuntakehitystä kuvailevaa sosiaaliproosaa. Suurin osa episodimaisesta teoksesta keskittyy lasten leikkien ja seikkailuiden kuvaamiseen harjun rinteillä ja läheisillä saarilla. Aikuisten maailmassa suurimman huomion saa oman tuvan rakentaminen - niin kuin niin monessa muussakin Pispala-kuvauksessa. Taustalla häämöttää kuitenkin tuleva sota ja se, miten sota vaikuttaa Jorman ja hänen läheistensä elämään.

Lepokorven 1930-luvun Pispala on sukua Lauri Viidan samana vuonna ilmestyneen "Entäs sitten Leevi" -teoksen Pispalalle. Molemmissa harju antaa raamit lasten/nuorten elämänilolle ilman, että alueen erityislaatuisuutta nostettaisiin tarinan keskiöön. Todettakoon vielä, että Viidan tavoin Lepokorvelle Pispala oli ympäristö, joka toistuu kuvauskohteena läpi hänen kirjailijanuransa.

Teos on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 20.7.2020.

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA OSA VII: Entäs sitten, Leevi (1965)

Lauri Viidan toista romaania, viisitoista vuotta Moreenin jälkeen ilmestynyttä "Entäs sitten, Leeviä", varjostaa Viidan traaginen kohtalo. Teoksen oli määrä olla ensimmäinen osa trilogiasta, mutta joulukuussa 1965, vain hetki teoksen julkaisemisen jälkeen, Viita menehtyi auto-onnettomuudessa. Leevin tarina jäi näin pelkäksi esiosaksi jostain, joka olisi saattanut olla Suuri Suomalainen Kehityskertomus.

Teoksen päähenkilö on 19-vuotias työläisperheen runoilijapoika Leevi, joka käy oppikoulua, kirjoittaa runoja, tuskailee romaanikäsikirjoituksen kanssa ja elää voimallisesti nuoruuttaan. Tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun pula-aikaan. Teoksessa keskiössä ovat Leevin kontaktit vastakkaiseen sukupolveen sekä pitkät filosofiset pohdiskelut elämästä ja kirjallisuuden roolista maailmankaikkeudessa. Teos on niin sanotusti metafiktiivinen, eli romaanissa pohditaan henkilöhahmojen välityksellä kirjailijan työtä ja niitä valintoja, joita kirjailija kirjoittaessaan tekee. Toisin sanoen Leevi pohtii samoja teemoja, joita Viita on pohtinut kirjoittaessaan Leevin tarinaa. Tässä suhteessa teoksen voi ajatella olleen aikaansa edellä, koska tämäntyyppinen kirjailijan roolin sisällyttäminen itse fiktiiviseen tekstiin nousi Suomessa suosioon vasta seuraavina vuosikymmeninä.

Teos tapahtuu nimeämättömän Sisä-Suomen kaupungin esikaupungissa, josta voi aistia Pispalan hengen. Se on osaltaan omaelämänkerrallinen; ei ole siis kaukaa haettua vetää Leevin tarinasta yhtäläisyyksiä Laurin tarinaan. Tässä mielessä valmistumaton trilogia olisikin voinut olla valtavan kiehtova matka syvälle Laurin Viidan taiteilijan identiteettiin. Tätä matkaa ei valitettavasti koskaan päästy kokemaan loppuun saakka.

Teos on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 12.7.2020.

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA, OSA VI: Klaani (1963)

 

Vuonna 1950 julkaistu Lauri Viidan "Moreeni" loi pohjaa Pispalan myyttiselle maineelle. 1950-luvun kuluessa uusia merkittäviä kaunokirjallisia Pispala-kuvauksia ei kuitenkaan enää ilmestynyt. Tämä saattoi johtua kirjallisuuden kentällä ajan modernistisesta hengestä, joka ei ollut suotuisa harjun elämää kuvaavalle työläiskirjallisuudelle. Kirjallinen eliitti janosi muotokokeiluja, ei tarinoita elävästä elämästä. Tämä muuttui vuosikymmen vaihtuessa. 1960– ja 1970-lukuja voidaankin pitää "Pispala-kirjallisuuden" kulta-aikana ja tämän aikakauden aloitti itseoikeutetusti Tauno Kaukonen teoksellaan "Klaani".

Klaani oli julkaisuvuotensa kirjallisuustapaus, voittaen tällöin muun muassa Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Teos kuvaa Sammakoiden sukua, joka elää nimeämättömän kaupungin esikaupunkialueella. Esikaupunkialueen esikuva on ollut eittämättä Pispala (tämän on vahvistanut myös Kaukosen poika eräässä haastattelussa). Nykytermein Klaania voi kuvata tarinaksi ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta. Siinä keskiössä on Sammakoiden nuorin vesa, Aleksanteri Suuri Sammakko, joka pyristelee vaivalloisesti irti sukunsa rikollisesta perinnöstä. Niin Aleksanterin isä kuin setäkin ovat paatuneita lainrikkojia ja konflikti Sammakoiden suvun sekä järjestäytyneen yhteiskunnan välillä on tarinassa alati läsnä. Aikalaiskritiikeissä Kaukosen tapa kuvata kaupunkilaisköyhälistön pohjakerroksia nähtiin ainutlaatuisen asiantuntevana ja ennen kaikkea hellänä. Alkoholin ja kokonaisvaltaisen pahoinvoinnin keskeltä saattoi aistia vahvan solidaarisuuden tunteen Sammakoiden välillä. 1960-luku oli saanut Kaukosesta, itsekin rankan elämän eläneestä työläiskirjailijasta, oivan laitapuolen kulkijoiden kuvaajan.

Todettakoon, että Pispala nousee esiin myös Klaanista tehdyn elokuvaversion yhteydessä. Mika Kaurismäen ohjaama elokuva vuodelta 1984 on kiistatta yksi suomalaisen elokuvahistorian hienoimmista Pispalanharjun kuvauksista.

Teos ja elokuva ovat lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagram-tilillä 30.6.2020.

PISPALAN KIRJASTO ESITTÄYTYY: Antikvariaatti

 

Uutuuksia antikvariaatin valikoimassa.

Ihan kaikki pispalalaisetkaan tuskin tietävät, että kaupunginosasta löytyy oman kirjaston lisäksi myös oma, verkkokauppana toimiva antikvariaatti. Pispalan Kirjastoyhdistyksen antikvariaatissa on myynnissä sellaisia lahjoituskirjoja, joita ei ole otettu Pispalan kirjastoon tai Tahmelan sivukirjastoon lainattavaksi. Kirjastojen kokoelmiin pyritään valitsemaan uudempaa ja myös erityisesti omaa asiakaskuntaamme palvelevaa kirjallisuutta. Vanhemmat lahjoituskirjat siirtyvät useimmiten antikvariaattiin, samoin kuin ne, jotka jo löytyvät kirjastosta tai joille arvioidaan olevan enemmän kysyntää antikvariaatin puolella. Myynnissä olevat kirjat ovat tilattavissa Antikvaari.net -verkkokaupan kautta ja Pispalan kirjasto toimii tilausten noutopisteenä. Kirjoja myös toimitetaan postitse niin Suomeen kuin ulkomaillekin.

Antikvariaatilla on yhteensä kolme varastotilaa, joista kaksi sijaitsee Pispalassa ja yksi Hyhkyssä. Pispalan varastoista toisen yhteydessä on antikvariaatin toimisto, jossa tapahtuu kirjojen laittaminen myyntiin verkkokauppaan, tilausten käsittely sekä postitus. Kirjojen myynnistä saadut tulot käytetään Pispalan kirjaston toimintaan ja ylläpitämiseen.

Tällä hetkellä Pispalan Kirjastoyhdistyksen antikvariaatissa on myynnissä yhteensä lähes 19 000 eri kirjanimikettä. Eniten on kaunokirjallisuutta – suomalaista ja ulkomaista kumpaakin reilut 2500 nimikettä. Toisena tulevat elämäkerrat ja muistelmat, joita löytyy noin 1300 nimikettä. Pispalan Kirjastoyhdistyksen antikvariaatin erityispiirteenä voi mainita yhteiskuntaan ja politiikkaan liittyvän kirjallisuuden. Sitäkin on valikoimassa yli 900 nimikettä.

Vaikka antikvariaatillamme ei ole kivijalkamyymälää, jonka hyllyjen välissä voisi uppoutua kirjojen selailuun, voi verkkokaupassa selata aiheenmukaisia ”hyllyjä.” Antikvaari.netissä myytävät kirjat on jaoteltu 65:een tuoteryhmäkategoriaan. Dekkarien, historian ja runojen ohella mukana on myös erikoisalojen kategorioita kuten esim. ilmailu ja Karjala. Valitsemalla Antikvaari.fi:n kauppiaiden joukosta Pispalan Kirjastoyhdistyksen, pääsee selaamaan meidän antikvariaattimme ”hyllyjen” sisältöä. Pispalan kirjaston lainakirjojen lisäksi kannattaa tutustua myös antikvariaatin valikoimaan.

KIRJASTOHENKILÖN LUKUKOKEMUKSIA: Piika

 

Ennakkokäsitykseni Mervi Koskisen romaanin Piika päähenkilöstä Elinasta: hieman vietävissä olevana nuori nainen, joka etsii hyväksyntää lähibaarin kantaporukasta ja porukan miesten sängyistä. Sitten - noin kymmenen ensimmäisen sivun jälkeen - eteeni jysäytetään yllätys. Elina muistelee vuosien takaista äkkirakastumistaan itseään hieman vanhempaan Toniin ja heidän ensimmäistä ja ainoaksi jäänyttä kertaansa makuuhuoneessa. Kun kokemattoman oloinen Toni muuttuu epävarmaksi, Elina ottaa tilanteessa määrätietoisesti johdon, tietää mitä haluaa, nauttii ja vielä laukeaa ennen miestä. Ei tämä Elina minusta vaikuta pelkästään muiden ohjailtavissa olevalta.

Toniin, romanttiseen maaseudun mieheen, Elinan kokeneisuus seksiasioissa ei kuitenkaan tee myönteistä vaikutusta. Toni lopettaa heidän suhteensa alkuunsa, koska ”ei halua porttoa elämäänsä.” Leimatuksi Elina tulee myös lähikapakassaan. Kun Elina lähtee baarista miesten matkaan, hänestä puhutaan selän takana huorana ja vosuna. Samaa naisten kanssa tekevä Harri, jonka kanssa Elinallakin on vähän epämääräinen suhde, on puolestaan ”Härmälän naisten yhteinen hulivili.” Tämä logiikka ei vaan mene ymmärrykseeni ja tulen tällaisista asenteista yhtä vihaiseksi niin kirjassa kuin todellisessakin elämässä. Miksi ihmeessä nainenkin ei saisi tavoitella mutkatonta fyysistä nautintoa, vaikka sitten samaan aikaan Elinan tavoin kaipaisikin rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemista?

Myönnän yllättyneeni myös hieman pornonovellimaisesta tyylistä, jolla Elinan ja Tonin makuuhuonekohtausta oli kuvattu. Se sai minut miettimään, onko tämä sarkasmia, huumoria vai molempia ja halutaanko tällä ehkä ironisoida stereotyyppistä pornokuvastoa. Tyyli sinänsä sopi kuvaamaan tilannetta ja Elinan suoraviivaista suhtautumista seksiin. Muutenkin alkuun kirjaa lukiessani mietin paikoitellen, onko tämän tarkoitus olla humoristista vai ei. Pidemmälle edettyäni tulin siihen tulokseen, että kaipa sieltä rivien väleistä huumoriakin pilkisti. Tällainen tosikko lukija tosin tarvitsisi vierelleen lajinmääritysoppaan kyetäkseen varmasti tunnistamaan huumorin kukkasia.

Kielellisesti Piika enimmäkseen ei tarjonnut minulle erityistä nautintoa – paitsi selkeydellään ja sujuvuudellaan, mutta melko koreilematon kerronta antoi tilaa itse sisällölle. Pienet, paikoittaiset koukkaukset tulevaisuuteen tai asioiden käsittely samanaikaisesti nykyisyydessä ja tulevaisuudessa oli toimivaa. Juonellisesti kirja oli vetävä ja imi mukaansa. Seurasin mielenkiinnolla Elinan elämän etenemistä Härmälän lähibaarista maatalousoppilaitoksen kautta Vaskian kartanon karjakoksi, tilan nuoren ja vanhan isännän vähittäistä suostuttelua parempiin käytäntöihin eläinten hoidossa ja etenkin rajuksi yltyvää valtataistelua Elinan ja jääräpäisen vanhan isännän välillä. Elinan rohkea ja itseään säästelemätön toiminta tilan eläinten hyväksi teki vaikutuksen. Oli myös kiinnostavaa lukea ja oppia uutta nykyajan karjanhoidosta. Maaseudulle sijoittuvia ja nykyajasta kertovia romaaneja ei ole viime vuosina tainnut aivan ylen määrin ilmestyä.

Maaseudun ihmissuhteiden kuvauksessa ja tilan vanhan isännän toiminnassa ja asenteissa oli pikkukylästä kotoisin olevalle paljon tuttua. Vanha isäntä ei tahdo kyetä päästämään irti henkisestä valta-asemastaan, vaikka sukupolvenvaihdos on tilalla jo tehty, ja uskomaan, että nuorempi polvi pärjää ilman häntä. Poika väistelee, mukautuu ja alistuu, mutta ajoittain ilmaisee omaakin tahtoaan, saa kompromisseja aikaan ja vähitellen onnistuu työntämään isäänsä sivummalle sekaantumasta omaan hallintaansa siirtyneen tilan asioihin. Maaseudulle ja sukutilaansa sitoutuneen on kai vain pakko yrittää tulla toimeen tai vähintäänkin sietää niin samassa talossa tai pihapiirissä asuvia vanhempiaan kuin naapureitaan ja muita kyläläisiä. Heistä kun on väkisinkin ainakin tietyssä määrin riippuvainen yhteisössä, jossa saman kylän ihmisten kanssa on kyettävä palveluiden ostamiseen ja myymiseen sekä keskinäiseen avun antamiseen ja vastaan ottamiseen silloin, kun tarvitaan lumen auraajaa tai karjan juoma-automaattien korjaajaa. En tiedä, voisiko sietämään tottuminen ja ihmissuhteiden kieroutuminen oikeastikin johtaa jopa siihen, että murhayrityksen tehnyt ja sen kohteeksi joutunut edelleen toimisivat yhdessä ja kokisivat jopa jollain tasolla hyviäkin yhteisiä hetkiä. Ehkä voisi. Vaikeissa oloissa ihmiset pystyvät yllättäviin asioihin.

PISPALAN KIRJASTO ESITTÄYTYY:

Kirjamyynti

Pikkurahallakin voi tehdä hyviä kirjalöytöjä. Pispalan kirjastossa järjestämme aina säiden salliessa pientä kirjamyyntiä ulkona kirjaston edessä. Sisätiloissa meillä on vuoden ympäri myyntipiste. Valikoima vaihtelee hieman joka kerta, joten kannattaa aina käväistä katsomassa, jos voit laajentaa omaa kirjakokoelmaasi ja kartuttaa uusia lukuelämyksiä.

Pokkarit maksavat 1 € ja kovakantiset 2€, joten eivät ole edes hinnalla pilattu. Myynnissä on paljon dekkareita, mutta myös romantiikkaa, lastenkirjoja ja muuta.

Voit hankkia jotain nopeasti sulateltavaa lukemista mökkireissuille tai bongata hyviä lahjoja ystäville ja sukulaisille. Samalla tuet Pispalan kirjaston toimintaa.

Kaikki myytävänä olevat kirjat ovat peräisin saamistamme kirjalahjoituksista. Tule siis kierrättämään jo lukemasi, hyllyssä turhaan pölyyntyvät kirjasi meidän kautta uusille lukijoille.

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA, OSA V: Moreeni (1950)

 

Ei ole liioiteltua väittää, että Lauri Viita muutti Moreenillaan suomalaista kulttuurikenttää pysyvästi. Tietyssä mielessä juuri Moreeni, Viidan esikoisromaani, nosti Pispalan koko lukevan Suomen tietoisuuteen. Teoksen kieliakrobatia ja harju "Luojan palikkaleikkinä" ovat syöpyneet ihmisten sydämiin sukupolvelta toiseen.

Teoksessa luodaan pitkittäisleikkaus Niemisten perheen arkeen 1900-luvun alkupuoliskolla. Tarina alkaa sisällissotaa edeltäneeltä ajalta, jolloin perheenisä Iisakki aloittelee talonrakennusprojektiaan Pispalassa. Taloja Iisakki rakenteleekin siitä lähtien aina hamaan loppuun saakka. Tarinan jakaa sisällissota, joka Viidan pispalalaisten näkökulmasta on absurdi näytelmä ilman selkeitä päähenkilöitä. Teos päättyy 1930-luvun pula-aikaan, jolloin perheen lapset ovat löytäneet omat paikkansa maailmassa ja vanhemmat sukupolvet huomanneet vanhentuneensa. Tietyllä tavalla Moreeni luo omaperäistä pohjaa Väinö Linnan tavalle merkityksellistää suomalaisen työtätekevän väestönosan elämänhistoria.

Yksi teoksen päähenkilöistä on eittämättä Pispala. Harju tarjoaa raamit sille maailmalle, jonka Viita luo Niemisten perheen ympärille – ja samalla harju erottautuu kaikesta muusta rakennetusta ympäristöstä, jota Suomesta löytyy. Tätä kautta myytti Pispalasta on lopullisesti syntynyt.
Teos on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Teoksen ympärille kootaan myös tasaisin väliajoin lukupiirejä.

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagram-tilillä 24.6.2020.

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA OSA IV: Valtatiellä (1948)

 

1920-luvun puolestavälistä aina 1940-luvun loppupuolelle asti ei kaunokirjallisia Pispala-kuvauksia juurikaan julkaistu. Tällöin pispalalaisuuttaa saattoi tosin aistia alueella asuneiden runoilijoiden, Yrjö Jylhän ja Aaro Hellaakosken, tuotannoissa. Vuonna 1950 kaikki muuttui ja Pispala nousi erään Monumentin ansiosta koko lukevan Suomen tietoisuuteen. Jo pari vuotta ennen tätä Pispala oli kuitenkin saanut työläiskirjailija Reino Mantereesta oivan kuvaajan.

Mantereen novellikokoelma "Valtatiellä" sisältää kaksi suoraan oman aikansa Pispalaan sijoittuvaa tekstiä. Ensimmäinen novelli, "Niemisen Kallen pitkä pyhä", kertoo vanhasta katujenlakaisijasta, joka vuosikymmenet on huolehtinut Pispalan valtatiestä. Tarinassa käydään läpi vanhan työläisen raskasta elämänpolkua, joka lopulta päättyy onnettomuuteen eläkepäivien lähestyessä. "Valtatie"-novellin minäkertoja taas on valtatien linja-autokuljettaja. Novellissa minäkertoja kuvailee linja-automatkustajia ja sitä raskasta työläisen elämää, mitä alueen asukkaat elävät: alkoholismi, köyhyys, epäoikeudenmukaisuus ja sairaudet piinaavat Mantereen työläisyhteisöä.

Mantereen tekstissä Pispalan valtatie ja itse Pispala alkavat nousemaan niihin myyttisiin mittoihin, jotka Lauri Viita "Moreenillaan" samoihin aikoihin täydellisti. Alueen asukkaat eivät ole enää työläisiä tai köyhälistöä, he ovat pispalalaisia.

Teos on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 15.6.2020.

Marja Kyllönen: Vainajaiset

Kirjailija Marja Kyllönen
Pispalan kirjastossa.

Marja Kyllösen uusin romaani Vainajaiset ylsi vuonna 2022 Finlandia-ehdokkaaksi ja voitti Runeberg-palkinnon helmikuussa 2023. Vainajaiset on Kyllösen kolmas teos. Hänen esikoiskirjansa Lyijyuuma ilmestyi vuonna 1997 ja voitti samana vuonna Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Lisäksi Kyllöseltä on julkaistu romaani Rikot (2001) sekä kuunnelma Äänetön osakas (2008).

1950-luvun Kainuussa, nimettömäksi jäävällä paikkakunnalla, Karumaan vanha isäntä Iisakki vie siitossonni Tenhoa ja aikamiespoika Raunoa Kylmän taloon. Sukua olisi jatkettava, niin pojan kuin sonninkin. Rauno rakastuukin talon tyttäreen, tosin ei hänelle emännäksi aiottuun Maire Kustaavaan, vaan nuoreen ja kauniiseen Inariin. Aikanaan rakastavaiset saavat toisensa, jälleen Tenho-sonnin myötävaikutuksella, mutta odotuksen myötä rakkaus on ehtinyt haalistua, vuosien mittaan Inarikin on laimentunut Laimiksi.

Vainajaiset on rankka, monitasoinen romaani pahuudesta, lapsettomuudesta ja odottamisesta. Siitä, mitä olisi voinut olla. Elämänilon menetyksestä, rikkinäisistä ihmisistä.

Kuolleena syntynyt sikiö jää häilymään tämän- ja tuonpuoleiseen välimaastoon, vaikuttaa Sielunkaisena Laimin ja Raunon elämään, kyllästää kylmän ja karun maan pahuudella. Sielunkainen ei jätä rauhaan edes naapurin tyttö Herttaa, ystävää vailla olevaa koulukiusattua lasta, joka pakenee julmaa todellisuutta mielikuvitusmaailmaansa ja odottaa, että maahiset hakevat hänet kotiin. Juuri Hertan osuudet olivat kirjan raskainta luettavaa, mutta samalla myös vaikuttavimpia, kiitos hänen tarinansa lopun käänteen. Lopulta Laimin ja Raunon perheeseen syntyy kaivattu lapsi, mutta ei se iloinen ja punaposkinen pikkupoika, jota isä kaipaa.

Vainajaiset on kirja, jota on vaikea luokitella. Romaanissa viljellään runsaasti kauhuelokuvamaista kuvastoa, mutta pelkästä kauhusta ei ole kyse.

Vainajaiset ei päästä lukijaansa helpolla, jo pelkästään käsittelemiensä raskaiden aiheiden vuoksi. Pidin Vainajaisten epätavallisesta kertojaratkaisusta, jossa vuorottelee kaikkitietävä kertoja ja Sielunkainen minä-kertojana. Kerrontaa rytmittävät lehtileikkeet antavat lukijalle selkeän aikajanan, sillä Vainajaisten tapahtumat sijoittuvat useiden vuosikymmenten ajalle. Synkkyydestään huolimatta Vainajaisissa on myös oivaltavaa huumoria, erityisesti juuri näiden lehtileikkeleiden ansiosta. Kaiken synkkyyden keskellä pilkahtaa toivo: Ehkä pahuus on sittenkin voitettavissa.

Kyllösen kainuulaisesta murteesta ja kalevalaisesta poljennosta ammentava omaperäinen kieli on väkevää ja ilmaisuvoimaista, omalla tavallaan kaunista. Vahva luontokuvaus luo tunnelmaa, suon tuoksun voi miltei haistaa kirjaa lukiessaan.

Kirjailija Marja Kyllönen vieraili Tahmelan huvilalla Pispalan kirjaston järjestämässä tilaisuudessa 23.3.2023 kertomassa palkitusta kirjastaan Vainajaiset. Tallenne tapahtumasta on katsottavissa Pispalan Kirjastoyhdistyksen YouTube -kanavalla.

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA OSA III: Hiltu ja Ragnar (1923)

F.E. Sillanpään "Hiltu ja Ragnar" on eittämättä varhaisen "Pispala-kirjallisuuden" tunnetuin teos. Teoksen voi lukea alueen kirjallisuuden kaanoniin kuuluvaksi, vaikka tarina ei itse Pispalanharjulla tapahdukaan. Pienoisromaanin tapahtumapaikkana toimii nykyisen Varalan urheiluopiston huvilarakennus, joka kuului vielä 1800–1900-lukujen vaihteessa tehtailija Heikki Liljeroosin suvulle. Sillanpää itse vietti nuorempana aikaa huvila-alueella ja, vaikka Hiltu ja Ragnar on fiktiota, on teoksesta pyritty ajan saatossa tunnistamaan myös todellisia ihmisiä. Itse Hiltun traagisen hahmon esikuvana toimi Liljeroosin suvun "hämärissä oloissa" kuollut piika.

Syyskesään 1906 sijoittuva tarina on klassinen luokkaristiriitojen kuvaus. Nuori Hiltu saapuu tarinan alussa huvilalle maaseudulta piiaksi ja tapaa huvilan "herraspojan", Ragnarin. Heidän välilleen syntyy suhde, joka päättyy traagisesti. Tarina on lyhyt ja ytimekäs. Teos antaa kuvaa siitä toisesta maailmasta, joka usein sivuutetaan Pispala-kuvauksissa. Pyynikin ja Ansiokallion huvila-alueiden elämä näyttää kuin se olisi toiselta planeetalta verrattuna Tahmelan tai Pispalan työläisyhteisöihin. Asuinolot ja elämäntyylit alleviivaavat voimakkaasti luokkayhteiskunnan elämän raameja. On sanottu, että Hiltun ja Ragnarin tarina muodostaa kansalaissodalle pienimuotoisen esinäytöksen.

Teos on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 9.6.2020.

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA OSA II: Aarne Kalske (1923)

Toivo Kari oli Pispalan Työväenyhdistyksen aktiivi 1910- ja 1920-luvulla. Hänen (nimimerkillä T.E. Kivipelto) kirjoittama näytelmä "Aarne Kalske" kertoo sisällissodan ajasta.

Näytelmää esitettiin muun muassa Pispalan työväentalolla vuonna 1922 ennen kuin viranomaiset kielsivät sen esittämisen. Kielto johtui näytelmän väitetystä kritiikistä suojeluskuntia kohtaan. Toisin sanoen sisällissodan voittajat eivät pitäneet Karin/Kivipellon tavasta kuvata vuoden 1918 tapahtumia. Näytelmässä seurataan työmies Aarne Kalskeen elämää sisällissotaa edeltävänä vuonna ja Kalskeen sisällissodan aikaista toimintaa kapinajohtajana. Henkilöhahmoja ovat niin tehtaan työläiset kuin johtoporraskin, työläiseen rakastunut "tehtaantirehtöörin tytär" mukaanluettuna.

Näytelmä voidaan pitää varhaisena dramatisoituna analyysinä sisällissodasta työväenluokkaisesta näkökulmasta katsottuna. Siinä ei yksinomaan glorifioida työväenluokan taistelua, vaan nostetaan esiin niin valkoisten kuin punaistenkin toiminnan varjopuolia.

Näytelmän tapahtumapaikaksi ei voi suoranaisesti tunnistaa Pispalaa, mutta tapahtumien keskipisteessä olevat työläiset asuvat "lähellä kaupunkia, tiheällä asutusseudulla" ja työskentelevät "järvenrannalla sijaitsevassa tehtaassa, jonka piiriin kuuluu kartanoalue (Lielahti?)". Yhtä kaikki, tarina on kuin enne siitä, miten sota ja luokkakonflikti tullaan liittämään Pispalaan tulevien vuosikymmenten aikana. Aarne Kalske saattaa olla ensimmäinen fiktiivinen kertomus, jonka yhteydessä Pispala nousee esiin kapinakevään kohdalla. Tästä lähtien Pispala ja sisällissota ovat kulkeneet käsi kädessä aina 2000-luvulle asti. Se on syvällinen, jossain suhteessa ehkä yhä edelleen arpeutumaton osa alueen kulttuurihistoriaa.

"Aarne Kalske" on vapaasti ladattavissa Kansalliskirjaston doria.fi -tietokannasta.

Teksti on julkaistu alun perin Pispalan kirjaston Instagramissa 30.5.2020.