torstai 29. kesäkuuta 2023

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA, OSA X: Rajaportti (1968)



Liisa Vuoriston "Rajaportti" kertoo Pispalalle niin tyypilliseen tapaan tarinan vuoden 1918 sisällissodasta. Tällä kertaa teos on kuitenkin ennemminkin rakkauskertomus ja osa nuortenkirjallisuuden kaanonia kuin yhteiskunnallinen romaani. Vuoriston tarinan keskipisteessä on kaksi nuorta pispalalaista, Kalle ja Hilja. Nuoret rakastuvat toisiinsa, mutta sisällissota erottaa heidät. Kalle päätyy punakaartilaisena taistelemaan niin Tampereelle kuin ympäryskuntiinkin. Hilja taas toimii punaisten kotirintamalla. Kuten Lauri Viidan "Moreenissa", myös Rajaportissa teoksen päähenkilöt eivät ole innostuneita sodasta - punakaartiinkin Kalle päätyy ennen kaikkea äitinsä painostuksesta. Sekä Kallelle että Hiljalle rakkaus toisiaan kohtaan nousee kaiken muun yläpuolelle. Nuortenkirjallisuudelle tyypillisesti traaginen tarina päättyy lopulta optimistisiin sävyihin.

Pispalan maisemat ja "Pispalan henki" ovat teoksessa vahvasti esillä. Sodan loppupuolella harju kuvataan punaisten viimeiseksi linnoitukseksi: "Pispala vaan ei ollut vieläkään vaiennut. Se räyskytteli väsyneitä leukojaan kuin sisukas vahtikoira." Lopulta kuitenkin myös harju antautuu ja alueen puolustajat päätyvät vankileireille. Voidaan sanoa, että Rajaportissa toistetaan myyttiä "Punaisesta Pispalasta" uudenlaisesta, viihteellisestä näkökulmasta käsin ja näin ollen se on oleellinen osa "Pispala-kirjallisuuden" kaanonia.

Huomautettakoon vielä, että Liisa Vuoristo on käsikirjoittanut myös televisiosarjan "Mustat ja punaiset vuodet" (1973), joka kertoo Pispalaan muuttaneen työläisperheen elämästä. Sarjassa seurataan perheen ja heidän läheistensä elämää 1930-luvulta aina 1970-luvulle asti. Sarja luo hienon pitkittäisleikkauksen suomalaisen työläisperheen elämästä.

Rajaportti on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 10.8.2020.

torstai 22. kesäkuuta 2023

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA, OSA IX: Rojukallio (1968)


Eino Paloheimon "Rojukallio" eroaa muusta Pispala-kirjallisuudesta näkökulmansa osalta. Teoksen tapahtumat sijoittuvat "Punaisen Harjun" läheisyydessä sijaitsevan konepajan uumeniin. Tällä kertaa päähenkilöinä eivät kuitenkaan toimi työläiset, vaan toimitusjohtaja Elias Alamaa. Alamaa tosin on työläistaustainen, joten tietty työläiskirjallisuuden henki nousee myös Rojukalliosta esiin.

Teoksessa eletään 1960-luvun alkua ja juoni pyörii suurelta osin työpaikkakonfliktien ympärillä. Alamaan konepajan työntekijöiden joukossa on runsaasti jyrkkiä kommunisteja, jotka agitoivat muut työläiset lakkoon. Lakko luo raamit Paloheimon pessimistiselle tarinalle, jossa osansa kritiikistä saavat niin kommunistit, pankit, ammattiliittojen johtajat kuin yrittäjienkin etujärjestöt. Alamaa itse kuvataan kunnollisena ja suoraselkäisenä miehenä, joka jää vakiintuneen "systeemin" jalkoihin.

Pispalasta tarinassa luodaan kuvaa työläisten kaupunginosana, joka on "muutoksen kourissa". Paloheimo kuvaa aluetta seuraavasti: "Elämänmeno oli Punaisella harjulla muuttunut viimeisten vuosien aikana. Ihmismieliä aina ennen hallinnut kateus ja tyytymättömyys olivat miedontuneet, niihin oli sitä paitsi sekoittunut huumoria. Punaisen harjun ja kujien ja viertoteitten taloissa puhuttiin nykyisin kulttuurista, teatterista, televisioesityksistä ja pihojen kaunistamisesta. Kesäisin matkustettiin jopa ulkomaille asti. Oppikoulua käyvät lapset keskustelivat matematiikasta, vieraista kielistä, laudatureista ja approbatureista. Alamaa oli selvillä tuosta sisältäpäin muuttuvasta elämästä ja uudesta sukupolvesta, jolla ei ollut mitään tekemistä vuoden kahdeksantoista [sisällissodan] tapahtumien kanssa..." - Elintaso alkoi saavuttaa myös pikkuhiljaa Pispalanharjun.

Teos on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 31.7.2020.

perjantai 16. kesäkuuta 2023

KRISTIINA HARJULA: PISPALAN KIVIÄ




Tytön äiti oli kaunis, ja isä rakasti sitä. Joskus iltaisin he juoksivat kolmisin pitkin Rinnetietä siihen kohtaan, missä näkyi Näsijärven rannaton ulappa ja melkein koko Tampere. Siinä isä sanoi, että kattos plikka kaupunkin valoja, ja Näsijärven rannalle kohosi Nyyjorkki.

Kristiina Harjulan esikoisromaani Pispalan kiviä (Karisto 2013) kertoo Raili-tytön lapsuudesta 50-luvun työläiskaupunginosassa. Raili vanhempineen asuu pienessä yläkerran asunnossa Pispalan rinteessä samassa pihassa mummun sekä naapurin tyttöjen Maarun ja Linnun kanssa. Kivijalassa mummulla on maitokauppa.

Railin tavallisen turvallinen elämä muuttuu, kun harjulle saapuu ihana taiteilijanainen Eedit, joka pian hurmaa heidät kaikki. Eedit tuo mukanaan tuulahduksen Pariisia, Tuhannen ja yhden yön tarinoita, sekä vapauden kaipuun. Pian lastenkin leikeissä kyyditään vain Lana Turner -housuisia hienoja naisia.

 Ensin taloon tuli uusia ovia ja ikkunoita. Lopulta seinätkin kaatuivat rytisten. Pispalaan tuli Pariisi.

Romaanin hienoin asia on lapsen näkökulman kuvaus. Raili näkee, kuulee ja ymmärtää paljon enemmän kuin aikuiset osaavat aavistaa. Autellessaan kaupalla kahvin jauhamisessa Raili kuulee asiakkaiden juttuja niin maailman menosta, korvarengastädeistä kuin myös omasta perheestään. Kotona hän osaa tulkita vanhempiensa itkujen ja naurujen sävyjä. Harjula rakentaa tarinaa ja sen aukkoja taidokkaasti lapsen käsityskyvyn rajoja hyödyntäen. Vakavampien teemojen vastapainoksi Pispalan kiviä maalaa kauniin kuvan lapsen mielikuvituksen ja kavereiden värittämästä maailmasta, jossa ollaan Taika Jimiä, leikitään pirssikuskia eikä ulkovessassa tarvitse koskaan käydä yksin.

Yksi tärkeimmistä syistä suositella kirjaa on tarkkasilmäinen ajan- ja paikankuvaus. Harjula varmasti tuntee Pispalan kuin omat taskunsa, onhan hän kirjoittanut myös paikallishistoriikin Unelma Pispalasta (Pispalan asukasyhdistys 1992/2015). Romaania lukiessa oli kiinnostavaa etsiä tuttuja maamerkkejä, arvuutella missä mikäkin paikka sijaitsee ja mitä romaanin 50-luvun Pispalasta on tänä päivänä jäljellä.

Lähes koko romaanin ajan Raili on koululainen. Romaanin lopulla tehdään kuitenkin pieni aikahyppy aikuisikään, kun Raili käy katsomassa vanhaa lapsuudenkotiaan:

Raili jatkoi Rinnekadulle, joka oli jo vuosikymmeniä sitten lakannut olemasta tie. - - Kivijalassa näkyi vielä kaupan oven syvennys. Kolme pientä asuntoa ja kauppa olivat nyt yhden perheen kotina.

Pispalan kiviä sai nyt kymmenen vuotta myöhemmin itsenäisen jatko-osan, kun tänä keväänä Harjulan uusi romaani Sammonkatu ilmestyi (Reuna 2023). Romaani jatkaa Railin tarinaa pitkälle aikuisuuteen ja avioliittovuosiin. Ensi tiistaina 20.6. klo 18 Kristiina Harjula saapuu Pispalan kirjastoon kertomaan uutuuskirjastaan.


Molemmat teokset ovat lainattavissa Pispalan kirjastosta!

perjantai 9. kesäkuuta 2023

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA, OSA VIII: ...Kivi kädessä (1965)


Erkki Lepokorven esikoisteoksen "Kivi kädessä" julkaisun aikoihin Pispala alkoi vakiintua tyypilliseksi työläiskirjallisuuden miljööksi. Oikeastaan vain Helsingin Kallio ja Sörnäinen saivat tuolloin samantyyppisen kunnian esiintyä kerta toisensa jälkeen työläiskulttuurin tyyssijoina.

"Kivi kädessä" alkaa pispalalaisen Jorma Lehtosen kastetilaisuudesta. Tarina seuraa Jorman lapsuutta sekä hänen lähipiirinsä elämää 1930- ja 1940-luvun Pispalassa. Tarina loppuu jatkosodan aikaan. Teos on pienimuotoinen kehityskertomus, lasten näkökulmasta yhteiskuntakehitystä kuvailevaa sosiaaliproosaa. Suurin osa episodimaisesta teoksesta keskittyy lasten leikkien ja seikkailuiden kuvaamiseen harjun rinteillä ja läheisillä saarilla. Aikuisten maailmassa suurimman huomion saa oman tuvan rakentaminen - niin kuin niin monessa muussakin Pispala-kuvauksessa. Taustalla häämöttää kuitenkin tuleva sota ja se, miten sota vaikuttaa Jorman ja hänen läheistensä elämään.

Lepokorven 1930-luvun Pispala on sukua Lauri Viidan samana vuonna ilmestyneen "Entäs sitten Leevi" -teoksen Pispalalle. Molemmissa harju antaa raamit lasten/nuorten elämänilolle ilman, että alueen erityislaatuisuutta nostettaisiin tarinan keskiöön. Todettakoon vielä, että Viidan tavoin Lepokorvelle Pispala oli ympäristö, joka toistuu kuvauskohteena läpi hänen kirjailijanuransa.

Teos on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 20.7.2020.

perjantai 2. kesäkuuta 2023

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA OSA VII: Entäs sitten, Leevi (1965)


Lauri Viidan toista romaania, viisitoista vuotta Moreenin jälkeen ilmestynyttä "Entäs sitten, Leeviä", varjostaa Viidan traaginen kohtalo. Teoksen oli määrä olla ensimmäinen osa trilogiasta, mutta joulukuussa 1965, vain hetki teoksen julkaisemisen jälkeen, Viita menehtyi auto-onnettomuudessa. Leevin tarina jäi näin pelkäksi esiosaksi jostain, joka olisi saattanut olla Suuri Suomalainen Kehityskertomus.

Teoksen päähenkilö on 19-vuotias työläisperheen runoilijapoika Leevi, joka käy oppikoulua, kirjoittaa runoja, tuskailee romaanikäsikirjoituksen kanssa ja elää voimallisesti nuoruuttaan. Tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun pula-aikaan. Teoksessa keskiössä ovat Leevin kontaktit vastakkaiseen sukupolveen sekä pitkät filosofiset pohdiskelut elämästä ja kirjallisuuden roolista maailmankaikkeudessa. Teos on niin sanotusti metafiktiivinen, eli romaanissa pohditaan henkilöhahmojen välityksellä kirjailijan työtä ja niitä valintoja, joita kirjailija kirjoittaessaan tekee. Toisin sanoen Leevi pohtii samoja teemoja, joita Viita on pohtinut kirjoittaessaan Leevin tarinaa. Tässä suhteessa teoksen voi ajatella olleen aikaansa edellä, koska tämäntyyppinen kirjailijan roolin sisällyttäminen itse fiktiiviseen tekstiin nousi Suomessa suosioon vasta seuraavina vuosikymmeninä.

Teos tapahtuu nimeämättömän Sisä-Suomen kaupungin esikaupungissa, josta voi aistia Pispalan hengen. Se on osaltaan omaelämänkerrallinen; ei ole siis kaukaa haettua vetää Leevin tarinasta yhtäläisyyksiä Laurin tarinaan. Tässä mielessä valmistumaton trilogia olisikin voinut olla valtavan kiehtova matka syvälle Laurin Viidan taiteilijan identiteettiin. Tätä matkaa ei valitettavasti koskaan päästy kokemaan loppuun saakka.

Teos on lainattavissa Pispalan kirjastosta!

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pispalan kirjaston Instagramissa 12.7.2020.