Vuosi 1991 oli hetkellinen Pispala-kuvausten renesanssi. Samana vuonna ilmestyi sekä Riitta Vartin mammuttimainen arjen kuvaus "Pispalan enkeli" että Hannu Salaman paluu Pispalaan teoksellaan "Ottopoika".
Ottopoika kertoo tarinaa toimittaja-kirjailija Risto Mikkolasta, Pispalassa nuoruutensa sukulaisten luona asuneesta orvosta "ottopojasta". Mikkola päättää romaanin alussa alkaa kirjoittaa kertomateosta toisesta "ottopojasta", kommunistijohtaja Otto-Wille Kuusisesta (1881–1964).
Salama on teoksessa itsensä. Hän vuorottelee Mikkolan 1970- ja 1980-luvuille sijoittuvan tarinan ja absurdeihin mittoihin kasvavan Kuusisen tarinan välillä. Kuusisen tarinassa suuren roolin saa myös Stalinin kaaoottinen hahmo.
Mikkola taas on perinteinen kirjailijarenttu, jonka epämääräiset parisuhdekuviot vievät lopulta Helsingistä takaisin Pispalaan. Tarinassa Salama tekee selvästi tiliä oman 1980-lukunsa kanssa – teoksen yleisilmapiiriä voi kuvailla katkeraksi. Lopussa Mikkolan hahmosta paljastuu jopa äärimmäisen vastenmielisiä piirteitä.
Pispala on tarinassa muutosten näyttämönä. Boheemit – kuten Mikkolan kanssa aikaa viettävä kuvataiteilija Helena – ovat innostuneet ostamaan vanhasta työläiskaupunginosasta asuntoa ja remontoimaan niitä. Mikkolalle Pispala taas on nuoruuden muoisteineen ennemminkni ahdistava alue. Ottopoikaa voidaan pitää Salaman viimeisimpänä Pispala-aiheisena suurteoksena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti