Puistofilosofian idea

 Puistofilosofian idea 

Teksti ja kuva: Ilkka Niemi 

Pispalan kirjasto järjesti viime talvena kaikille avoimia kokouksia, joissa suunniteltiin kirjaston tulevia tapahtumia kevätkaudelle 2024 ja pidemmällekin tulevaisuuteen. Paikalle saapui idearikkaita ihmisiä, jotka tuottivat mainioita ja toteuttamiskelpoisia ideoita tapahtumista, jotka sopivat Pispalan kirjaston profiiliin. Ensimmäisenä ryhdyttiin toteuttamaan Elämäni kirjat -tapahtumien sarjaa. Sitä tehtiinkin keväällä jo neljän vierailun verran. Tilaisuudet saivat kuulijoita hyvin liikkeelle ja  muutenkin erinomaisen vastaanoton. Tässä blogissa keskitytään kuitenkin puistofilosofiaan. 

Suunnittelupalavereissa kuulimme Ikaalisissa järjestetyistä Puistofilosofia-tapahtumista. Ryhmä innostui ideasta niin paljon, että omaa vastaavaa tapahtumaa ruvettiin puuhaamaan tosissaan. Saimme hyviä yhteyksiä asiantuntijoihin, joiden avulla saatiin edelleen lisää kontakteja. Ikaalisten puistofilosofian perustaja ja vetäjä Antti Sorri ei ollut mustasukkainen oman ideansa toteuttamisesta Pispalassa ja nimen käyttämisestä, päinvastoin. Hän iloitsi, että idea leviää Tampereelle ja tuki Pispalan puistofilosofiaa kaikin keinoin. Puistofilosofia-tapahtumat perustuvat sokraattiseen dialogiin, jota voi kuvata näin: 

“Sokraattinen dialogi on kansainvälisesti tunnettu keskustelumuoto, jossa pysähdytään tutkimaan yhdessä aihetta. Yhteisessä keskustelussa tavoitellaan tietoa ja etsitään vastausta aiheeseen, mutta kukaan ryhmästä ei ole aiheen asiantuntija. Toisten kanssa aiheen pohtiminen voi muuttaa omia ennakkokäsityksiä asioista ja tuoda uusia ajatuksia. Ryhmän vetäjä toimii fasilitaattorina ja ohjaa keskustelun eri vaiheita. Osallistuminen ei vaadi mitään ennakkotietoja tai taitoja. Keskustelu lähtee liikkeelle jokaisen omasta kokemuksesta.” Pia Houni

Pispalan puistofilosofia -tapahtuma toteutettiin 8.6.2024. Se koostui iltapäivällä järjestetyistä kahdesta alustuksesta keskusteluineen sekä Kohottavista kävelykeskusteluista Pispalanharjulla. Pidimme Tahmelan Huvilaa ja sen pihapiiriä hienona paikkana tällaiselle tapahtumalle. Lisäksi Iltafilosofia sijoittui baariympäristöön Vastavirran yläkertaan. Yhteen laskettuna osallistujia oli noin 150 henkilöä. 

Arkipäivän filosofiaa 

Alkuperäiseen puistofilosofian ideaan kuuluu siis se, että ei tarvitse olla oppinut filosofi voidakseen käydä filosofista keskustelua. Keskustelu vaatii avointa mieltä ja kykyä kuunnella muita, erilaisiakin ihmisiä ja ajatuksia. Sitä tämän päivän keskustelukulttuurissa todella tarvitaan. Alustajiksi toki haluttiin filosofian asiantuntijoita. Mutta  nimenomaan sellaisia, jotka osaavat tiivistää sanottavansa helposti ymmärrettävään muotoon yleiskielelle. Toinen kriteeri oli se, että alustusten aiheet eivät saa olla liian teoreettisia tai muuten vaikeasti lähestyttäviä. Tässähän onnistuttiin, sillä ensimmäinen, Jaana Parviaisen  alustus oli otsikoitu “Tietämättömyys” ja toinen Pia Hounin puheenvuoro “Jokapäiväinen rakkautemme”. Näistä aiheista jokaisella on kokemusta. Tapahtuma ilmoitettiin myös osaksi Annikin runofestivaalin OFF-ohjelmistoa. Runofestivaalin teemana tänä vuonna oli Henkilökohtaisuus. Tähänkin teemaan filosofoinnin aiheet istuivat. 

Ensimmäinen alustaja Jaana Parviainen (keskellä) ja lavaisäntä Timo Vuorio (oikealla seisomassa) keskustelevat yleisön kanssa tietämättömyydestä. 

Naiset alustajina

Iltafilosofian lavaisänniksi lupautui kolmihenkinen filosofien ryhmä, joka kantaa nimeä Keikkailevat filosofit. Eli Tapani Laine, Timo Vuorio ja Antti Sorri. Niinpä päätettiin, että päivätapahtuman alustajiksi yritetään saada naisia, jotka myös olisivat hyviä esiintyjiä ja kiinnostavia keskustelun avaajia. Pia Houni ja Jaana Parviainen olivat juuri sellaisia. Alustukset rajattiin alle puolen tunnin mittaisiksi, sillä tapahtuman pääpaino oli kuitenkin yhteisissä keskusteluissa. Keskustelua riitti. Yleisö oli heterogeenista: iältään varmaankin 20 ja 80 ikävuoden väliltä ja taustaltaan sekä oppineita tai keittiöfilosofin pohjalta tulleita. 

Jaana Parviainen valotti ajatuksiaan tietämättömyydestä mm. seuraavilla jakolinjoilla: 

“Tiedän, että tiedän.” 

“Tiedän, että en tiedä.” 

“En tiedä, että tiedän.” 

“En tiedä, että en tiedä.”

Mitä tällaiset näkökulmat merkitsevät henkilökohtaisessa elämässä? Entä mitä merkityksiä väittämät saavat julkisessa keskustelussa ja päätöksenteossa? Kuinka moni asiantuntija tai päättäjä julkisesti myöntää tietämättömyytensä sellaisistakaan aiheista, joista ei voi tietää? No, filosofiassa voi onneksi esittää kysymyksiä antamatta lopullisia vastauksia. 

Pia Houni pohdiskeli alustuksessaan rakkauden määritelmää filosofian historian valossa, mutta toi näkökulman myös henkilökohtaiselle tasolle. Mitä on itsensä rakastaminen? Itserakkaus ei ole kovin positiivinen käsite, mutta toisaalta sanotaan, että pitää rakastaa itseään kyetäkseen rakastamaan muita. Entä onko rakastaminen tunne vai teko? Vai päätös? 

Tällaisia pohdiskellen on mukava viettää kesäaikaa vaikka laiturin nokassa. 

Hieno filosofiatapahtuma sai siis alkunsa avoimista yhteisistä suunnittelukokouksista. Tätähän täytyy saada lisää: yhdessä suunnittelemista ja yhdessä filosofointia. 

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA OSA XVI: Sisällissota (1994)

Jyrki Auer ja Mika Vuolle palauttivat Pispalan takaisin vuoteen 1918. Heidän tyylinsä tähän on kuitenkin varsin omapäräinen. 

"Sisällissota" on lähtökohtaisesti mielenkiintoinen, koska sen on kirjoittanut kaksi kirjailijaa, nuoret Tampereen yliopistossa opintoja suorittaneet Auer ja Vuolle. Harvoin kaunokirjallisuutta kirjoitetaan yhteistyössä ja teokselle onkin annetta kiitosta siitä, että se on varsin ehyt kokonaisuus - kirjailijan vaihtumista ei tekstistä huomaa.

Teoksen alussa seurataan Pispalan punakaartin toimintaa yhden punakaartilaisen, Toivo Hurmeen, näkökulmasta. Eletään alkukevättä 1918 ja valkoinen armeija on jo Tampereen porteilla.  Toivottomassa tilanteessa Toivo päättää jättää Pispalan punakaartin, ja pakenee Näsijärven jäiden yli pois harjulta. Tästä alkaa erikoinen seikkailu, jonka aikana Toivo päätyy valkoisten puolelle valtaamaan omaa kotikaupunkiaan. Nimensä Toivo oli tällöin vaihtanut paljon puhuvaan "Carl Anus Waldemar Stjernbergiin". 

Itse Pispala ei tarinassa esiinny kuin alussa, mutta sitäkin sykähdyttävämpänä. Teoksen alkusanat palauttavat harjun – taas kerran – traagisen sodan näyttämöksi: 

"Seisoin illalla Pispalanhaijun korkeimmalla kohdalla vartiossa ja katselin etelään, missä Pirkan miesten leirisavut paloivat. Jos oikein kuulosteli, saattoi ainakin luulla kuulevansa kuormastojen ääniä pimeydestä, jostain Viikinsaaren mustan ja matalan hahmon takaa. Ehkä lahtarit siellä siirtelivät tykkejään uusiin asemiin, joka suunnalta Tampere oli jo valkoisten kranaattitulen haarukassa. Jää, musta tukeva kansi hyisen veden päällä oli siltana niille — se antoi jäätiet ja teki silmukan täydeksi. Se oli vahvaa vieläkin, sillä pitkä ja kylmä talvi oli pettänyt vallankumouksen. Se oli pettänyt punaisen Hämeen lukon."

Elämäni kirjat - kurkistus kirjoihin ja niiden lukijoihin

“Parhaat kirjat ovat sellaisia, että niihin voi mennä uimaan.” 

Näin Satu Hassi kuvasi merkityksellisiä lukukokemuksiaan ensimmäisessä Elämäni kirjat -tapahtumasarjan tilaisuudessa. 

Teksti: Ilkka Niemi

Pispalan kirjasto on käynnistänyt uuden tapahtumasarjan otsikolla Elämäni kirjat. Tapahtumissa kuullaan mielenkiintoisia, eri aloja edustavia vieraita, jotka kertovat vaikuttavista lukukokemuksistaan elämänsä varrelta. Mikä teos teki vaikutuksen lapsena tai nuoruusiän kasvuvuosina? Onko jokin kirja vaikuttanut elämän suuriin valintoihin? Onko jokin kirja juuri nyt erityisen ajankohtainen? Kirjojen myötä päästään tutustumaan eri kirjallisuuden lajeihin, mutta samalla saadaan kurkistus vieraidemme henkilöhistoriaan, mieltymyksiin ja ajatuksiin. 

Satu Hassi oli Sari Lehtolaisen haastateltavana. Kuva: Janne Rahkila

Kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää empatiakykyä ja ymmärrystä erilaisista ihmisistä ja maailmoista.  Tietokirjallisuus pyrkii totuuteen ja on siten parasta lääkettä tarkoituksellisen valheellista tiedonvälitystä vastaan. Intohimoisella lukijalla jotkin kirjat kulkevat mukana vuosikymmeniä. Niihin voi palata moneen kertaan, ja niistä voi aina löytää uusia asioita. Tällaisten kokemusten jakaminen on palkitsevaa. 

Ensimmäiseen Elämäni kirjat -tilaisuuteen helmikuussa 2024 vieraaksi saapui Pispalassa asuva poliitikko ja kirjailija Satu Hassi. Urallaan Hassi on toiminut muun muassa Vihreiden puheenjohtajana, kansanedustajana, ympäristö- ja kehitysministerinä sekä Euroopan parlamentin jäsenenä. Kirjailijana hän on julkaissut monipuolisesti teoksia runoudesta romaaneihin, esseistä oppikirjoihin. Satu Hassi sai väkeä hyvin liikkeelle ja palkitsi yleisönsä vahvoilla tarinoilla elämänsä varrelta. 

Hassi johdatti keskustelun lopuksi lukemisen merkitykseen yleensä. Lukemisen hyödyistä on tutkittua tietoa. Lapselle kannattaa tietenkin lukea ääneen - vielä silloinkin, kun hän osaa jo itse lukea. Aikuisten lukuharrastuksella on todettu olevan elinikää pidentävä vaikutus. Samanlaisia positiivisia hyvinvointivaikutuksia on löydetty muiltakin kulttuurin ja taiteen aloilta. Ja lopuksi: suomen kieli ja suomalainen kulttuuri ovat lopulta arvokkainta pääomaamme. 

Pispalan kirjasto oli täynnä ensimmäisessä Elämäni kirjat -tapahtumassa. Kuva: Janne Rahkila

Seuraava Elämäni kirjat -sarjan vierailija Janne Laurila on muusikko, lauluntekijä, dj, ohjelmapäällikkö ja nörtti. Hän rakastaa musiikkia, historiaa, anekdootteja ja nippelitietoa. Hän on aktiivinen lukija ja suomen kielen ystävä. Laurila on julkaissut musiikkia 20 vuoden ajan ja järjestänyt erilaisia festivaaleja. Päivätyönään hän toimii Tampereen Tullikamarin, Kulttuuritalo Telakan ja Tavara-aseman ohjelmapäällikkönä. 

Huhtikuussa vieraaksi saapuu televisio- ja elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja sanoittaja Johanna Vuoksenmaa. Toukokuun vieras on tätä kirjoitettaessa vielä vahvistusta vaille. Kaikissa Elämäni kirjat -tapahtumissa haastattelijana toimii Sari Lehtolainen Pispalan Kirjastoyhdistyksestä. 

Elämäni kirjat keväällä 2024 

to 22.2.2024 klo 18 Satu Hassi

to 14.3.2024 klo 18 Janne Laurila 

to 11.4.2024 klo 18 Johanna Vuoksenmaa

ti 7.5.2024 klo 18 Ilmoitetaan myöhemmin

KAUNOKIRJALLISUUDEN PISPALA OSA XV, "OTTOPOIKA" (1991)

Vuosi 1991 oli hetkellinen Pispala-kuvausten renesanssi. Samana vuonna ilmestyi sekä Riitta Vartin mammuttimainen arjen kuvaus "Pispalan enkeli" että Hannu Salaman paluu Pispalaan teoksellaan "Ottopoika".

Ottopoika kertoo tarinaa toimittaja-kirjailija Risto Mikkolasta, Pispalassa nuoruutensa sukulaisten luona asuneesta orvosta "ottopojasta". Mikkola päättää romaanin alussa alkaa kirjoittaa kertomateosta toisesta "ottopojasta", kommunistijohtaja Otto-Wille Kuusisesta (1881–1964).

Salama on teoksessa itsensä. Hän vuorottelee Mikkolan 1970- ja 1980-luvuille sijoittuvan tarinan ja absurdeihin mittoihin kasvavan Kuusisen tarinan välillä. Kuusisen tarinassa suuren roolin saa myös Stalinin kaaoottinen hahmo.

Mikkola taas on perinteinen kirjailijarenttu, jonka epämääräiset parisuhdekuviot vievät lopulta Helsingistä takaisin Pispalaan. Tarinassa Salama tekee selvästi tiliä oman 1980-lukunsa kanssa – teoksen yleisilmapiiriä voi kuvailla katkeraksi. Lopussa Mikkolan hahmosta paljastuu jopa äärimmäisen vastenmielisiä piirteitä.

Pispala on tarinassa muutosten näyttämönä. Boheemit – kuten Mikkolan kanssa aikaa viettävä kuvataiteilija Helena – ovat innostuneet ostamaan vanhasta työläiskaupunginosasta asuntoa ja remontoimaan niitä. Mikkolalle Pispala taas on nuoruuden muoisteineen ennemminkni ahdistava alue. Ottopoikaa voidaan pitää Salaman viimeisimpänä Pispala-aiheisena suurteoksena.

Ideoita riittää tapahtumien suunnittelussa

 Pispalan kirjaston kirjailijavierailut jatkuvat entiseen tapaan, mutta kirjastolla koetaan kevään 2024 aikana myös aivan uudenlaisia tapahtumia. 

Kirjailijavierailut ja muut yleisötapahtumat ovat olleet olennainen osa Pispalan kirjaston toimintaa. Joulukuussa kokoonnuttiin avoimeen suunnittelupalaveriin miettimään, millaista toimintaa voimme ja haluamme järjestää vuonna 2024. “Ideoita on enemmän, kuin ehditään toteuttaa. Hyviä ehdotuksia jää vielä pankkiin kasvamaan korkoa”, tapahtumakoordinaattori Janne Rahkila aprikoi. 

Tässä tapahtumia, joiden valmistelu kevätkaudelle on käynnistetty: 

Kirjailijavierailut käynnistyvät tammikuussa vähän erilaiseen tyyliin, kun saamme kuulla pienkustantamon toiminnasta kääntäjän ja yrittäjän näkökulmasta. Kevään varsinaisista kirjailijavieraista tiedotetaan sitä mukaa, kun uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja esiintyjien aikoja on saatu sovittua.

Elämäni kirjat -tapahtumien sarjassa kirjastolla vierailee tunnettuja ja kiinnostavia henkilöitä kertomassa kirjoista, jotka ovat olleet tärkeitä elämän varrella. Vieraita kutsutaan eri elämänaloilta niin, että voimme odottaa monenlaisia lähestymistapoja kirjallisuuteen. Luvassa on varmasti hyviä keskusteluita alustusten pohjalta. 

Roolipeli on uusi aluevaltaus Pispalan kirjastolla. Kirjastolla löytyy omasta takaa roolipeleihin liittyvää osaamista, ja keväällä järjestämme omaan käsikirjoitukseen perustuvan roolipeli-illan. Siihen ovat tervetulleita niin ensikertalaiset kuin alaa harrastaneetkin.  

Aiempina vuosina kirjastolla on ollut tiettyyn teemaan liittyviä kirjailijavierailujen sarjoja, joiden teemoina oli mm. historia-aiheet ja ympäristökysymykset. Idea on toimiva, ja sitäkin voidaan jatkaa edelleen. Sokraattiseen perinteeseen kytkeytyä idea puistofilosofiasta nousi myös esille. Hyviä ideoita on siis jonossa. Aika näyttää, miten niitä saadaan toteutettua. 

Pispalan lastenkirjastossa Tahmelan huvilassa on lastenkirjoihin liittyvä näyttelyitä, joihin on ilahduttavan paljon kiinnostuneita esillepanijoita. Tammikuun loppuun asti esillä on Anu-Riikka Lampisen näyttely Kuomaseni. Se perustuu samannimiseen tekstittömään kuvakirjaan eli “hiljaiseen kirjaan”, jonka kuvista lapsi voi tarinoida yhdessä aikuisen kanssa. Pispalan kirjastossa on myös pieni näyttelytila, jossa on eri kumppaneiden kanssa yhteistyössä järjestettyjä näyttelyitä. 

Kaikille avoimia tapahtumien suunnittelupalavereja myös jatketaan Pispalan kirjastolla, seuraavan kerran ti 23.1.2024 klo 18.00

Runonkorjuu - Eli miten runouden märkäkorva järjestää sarjan runotapahtumia Pispalassa.

Tiina Lehikoinen esiintyy Runopuutarhassa.

Runonkorjuu

Eli miten runouden märkäkorva järjestää sarjan runotapahtumia Pispalassa.

Kävipä sillä tavalla, että aloitettuani tapahtumakoordinaattorin työt Pispalan kirjastossa viime keväänä tuli sinne käymään runoilija. Pispalan kirjasto oli hänelle jo entuudestaan tuttu, ja hänellä oli ehdotus. Järjestetään sellainen tilaisuus, jossa hän on vieraana kertomassa kirjoittamastaan Mirkka Rekolan elämäkerran ensimmäisestä osasta. ”Hyvä idea!” ajattelin. Sovimme heti, että kesän loppupuolella näin tehtäisiin. Tästä tulee mielenkiintoinen tapahtuma. 

Samoihin aikoihin leikkipuistossa, jossa vietin aikaa poikani kanssa lähes päivittäin, tapasin tutun miehen. Hänellä oli ystävä, jolta oli juuri julkaistu runokokoelma. Ystävä oli miettinyt sopivaa paikkaa, jossa voisi kokoelmasta kertoa kiinnostuneille. Otin sähköpostiosoitteen ylös. Luin ystävän edellistä kokoelmaa. Mahtavaa!

Keväällä hieman aiemmin oli myös järjestetty Pelottelemisen taito -työpaja, jossa kirjoitettiin kauhua. Työpajalaisten kesken oli syntynyt ajatus kauhurunotyöpajasta. Kun tälle työpajalle ilmoittautui vetäjä ja hänelle sopi työpajan ajankohdaksi syksy, oli yhtäkkiä kirjastoon tulossa jo kolme eri runoaiheista tapahtumaa. Mikseipä tehtäisi isompi kokonaisuus runotapahtumia? Olkoon sen nimi vaikka Runonkorjuu, kun se sopivasti näyttää sijoittuvan loppukesään ja syksyyn. 

Mutta mistä loput kiinnostavat tapahtumat? Pitääkö nyt tietämättömän kuvataiteilijan alkaa puurtamaan ja tutustumaan suomalaisen runouden nykytilaan, notkumaan lukuisissa runotilaisuuksissa ja lukemaan nidekaupalla lyriikkaa? Vai luottaako taas kerran johdatukseen ja ihmisten hyvää tahtoo? Ehkäpä kävisi taas tuuri. Yksi oljenkorsi minulla ainakin vielä oli jäljellä.

Kaivoin kirjastossa vierailleen runoilijan minulle sujauttaman lappusen esille. Siitä löytyi puhelinnumero eräälle Länsi-Tampereella asuvalle runoilijalle. Puhelimessa hän osoittautui mitä mukavimmaksi mieheksi, ja Pispalaan hän lähtisi ilman muuta esiintymään. Olihan häneltä tulossa piakkoin julki uusi runoteos, ja Pispala oli niin kaunis syksyisin. Lainasin Pispalan kirjastosta runoilijan teoksen. Olin vaikuttunut. En ollut aiemmin kuullut runoilijasta. Onneksi törmäsin häneen nyt.

Samalla muistin keskustelun, jonka olin käynyt parisen viikkoa aikaisemmin Pispalan kirjastossa. Olin jopa laittanut hakukoneen töihin ja löytänyt artikkelin etäisesti tutusta runoilijasta, joka oli myös hienoja teoksia tekevä kuvataiteilija. Hänen runouttaan löytyi kustantajan sivuilta. Onpas hienoja runoja. Luettuani hetken kirjoitin hänelle heti sähköpostia. Vastaus tuli nopeasti. Saisimme taas uuden runoilijan vierailulle.

Aloin muistella menneitä runotapahtumia. Hirvitalolla vuosia sitten järjestetyt Runotulet-tapahtumat olivat jääneet mieleeni. Jospa Hirvitalon sakkia kiinnostaisi tällainen yhteistyö. Tavattiin ja polkaistiin pystyyn Runopuutarha, koko päivän kestävä runoustapahtuma elokuun lopussa. Työryhmään tuli useita ihmisiä. Kaikki esiintyjäideoita täynnä. Oi, näin monipuolista runous voikin olla. Päätettiin pitää myös työpajoja. Avoin lava, että kaikki halukkaat pääsevät esittämään runojaan. Runoista koostuva polku Tahmelan rannasta Hirvitalolle. Tästähän kehkeytyykin festivaali!

Elina esiintymässä Runopuutarhan avoimella lavalla.

Samalla huomasin myös monet eri runotapahtumat ympäri Tamperetta. Useat niistä järjestettiin ravintoloissa ja kuppiloissa. Niitä oli paljon. “Onpa runot suosittuja!” ajattelin. Luetaankohan niitä nykyään enemmän, vai käyvätkö ihmiset mieluummin kuuntelemassa ja katselemassa niiden esittämistä? Mitenköhän luettu ja ääneen luettu, kirjoitettu ja esitetty runo sitten eroavat toisistaan? Kuka tietäisi? Pitänee kysyä runoilijoilta, runojen esittäjiltä ja runotapahtumien järjestäjiltä itseltään. Monestihan nämä kaikki kolme roolia löytyvät yhdestä ihmisestä. Järjestetään tilaisuus, ja otetaan pari kolme runoilijaa keskustelemaan ja noin. Eiköhän se sillä selviä. Tämän yhden tunnenkin ja niin sen toisenkin. Ehkä he voivat ehdottaa kolmatta. 

Nyt on koossa seitsemän tapahtumaa. Seitsemän on hyvä luku. Ei liian paljon, mutta tarpeeksi. Haetaan vielä Tampereen kaupungilta avustusta. En minä sitä tarvi, mutta esiintyjille palkkioksi. Jos sitä saadaan, niin jaetaan heidän kesken tasan. Saavatpa ainakin jotain taskun pohjalle, ja tulee siitä minullekin parempi mieli. Sitten tehdään julisteita. Näpytellään näppäimistöä ja huidotaan hiirellä. Ollaan kiireisen oloisia. Tuotetaan tapahtumia. Soitellaan puhelimella ja saadaan hurjan paljon apua eri ihmisiltä. Kohta on jo kesän loppu. Ehditään mitä ehditään. Tehdään parhaamme. Pidetään tapahtumat maksuttomina, pois baareista ja laitetaan sopivaa ohjelmaa myös lapsille. Jännitetään ehditäänkö. Jännitetään tuleeko ketään. Tulee! Laitetaan kamera nauhoittamaan. Ehkäpä jotakuta, joka ei pääse paikalle, kiinnostaa nähdä. Onpa mahtavia nämä esitykset, ja puhuupa nämä runoilijat kiinnostavasti kiinnostavista asioista. Siivotaan, kun yleisö on poistunut. Luetaan lisää runoja. Ne ovat hyviä. Sitten seuraava tapahtuma. Sama alusta. Maksetaan esiintyjille kaupungin myöntämästä avustuksesta. Tehdään kaupungille selvitys käytetystä avustuksesta. Istutaan alas ja mietitään. Se vasta on raskasta. Tuliko kaikki hoidettua? Niin ne nauhoitukset. Laitetaan niitä 

verkkoon, niin on ihmisten katsella. Siinä taisi olla kaikki. Huh! Olipa homma. Nyt olisi hetki aikaa. Voisin lukea hieman runoja.

Mitenkäs seuraava vuosi? Otetaanko uusiksi? Kuka tekisi? Itse voisin istua yleisössä.

Kiitos kaikille jotka ovat olleet apuna Runonkorjuun järjestämisessä! Kiitos yleisölle! Kiitos Tampereen kaupungille avustuksesta. Suurin kiitos kuitenkin kuuluu kaikille esiintyjille! 

Runonkorjuu

Runonkorjuu oli neljän runoilijavierailun, runotapahtuman, keskustelutilaisuuden ja kauhurunotyöpajan kokonaisuus. Ensimmäinen tapahtuma pidettiin 24. elokuuta ja kokonaisuus jatkui aina lokakuulle asti. Kaikki tapahtumat olivat maksuttomia ja ikärajattomia. Kaikki tapahtumat Runopuutarhaa lukuunottamatta järjestettiin Pispalan kirjastossa.

24.8.  Jonimatti Joutsijärvi kertoo Mirkka Rekolan elämästä ja runoista sekä kirjoittamastaan Mirkka Rekolan elämäkerrasta Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin I.

26.8. Runopuutarha, kokoillan runotapahtuma

Kokoillan ja kokoperheen runoustapahtuma, jonka ohjelmistoon kuuluu lavarunoutta, äänitaidetta,työpaja aikuisille ja lapsille, kaikille avoin runouspiiri Runotila sekä illan päättävä avoin runolava, joka kutsuu kaikki halukkaat esittämään runojaan yleisölle. Esiintyjät: Jonimatti Joutsijärvi laulaa Mirkka Rekolan runoja, Tiina Lehikoinen, NEC Projektor, Antti Kyrö, Miina Puolitaival, Kuja-Inka (musiikki), Semi Seilori (äänitaideteos) ja  Selma Kilpi.

Tapahtuma on Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalon pihapiirissä.

7.9.Tamperelainen runoilija ja musiikintekijä Vesa Etelämäki kertoo elokuussa 2023 ilmestyneestä Raja runokokoelmastaan, runoudestaan ja esittää runojaan.

21.9. Nokian Siurossa asuva runoilija, kirjailija ja kuvataiteilija Tiina Lehikoinen kertoo runoudestaan ja esittää runojaan keväällä 2024 julkaistavasta seitsemännestä kokoelmastaan Mutta armo on kukka joka laulaa.

28.9.

Tampereen Kalkussa asuva runoilija Juhani Ahvenjärvi kertoo runoudestaan ja lukee runoja vuonna 2024 julkaistavasta teoksestaan Pärskeet.

12.10. Runo ja esitys, keskustelutilaisuus

Keskustelu lavarunoudesta, esityksestä ja runojen esittämisestä. Keskustelemassa runoilijat, runotapahtumien järjestäjät Venla Moisala (Venlan runoiluyhteisö), Kirsi Hietala (Lyriikkalauantai) ja Sema Hokkanen (Viitapiiri, Särinä).

14.10.Kauhurunotyöpaja

Rimma Erkon (tutkija, kirjailija, runoilija) työpajassa luodaan selkäpiitä karmivaa runoutta syysillan pimeydessä.

Pispalan kirjasto muistelee J.R.R. Tolkienia

Hobittihenkiset lukijat muistelivat J.R.R. Tolkienia lauantaina 2.9.2023, kun hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi 50 vuotta. Tolkien tunnetaan erityisesti Hobitti eli sinne ja takaisin -lastenromaanista (1937) ja Taru sormusten herrasta -kirjatrilogiasta (1954-1955). Hänen luomansa fantasiamaailman, Keski-Maan, lukuisat hahmot, historia, maantiede ja kielet ovat vieneet lukijansa mennessään jo lähes vuosisadan ajan. Hobitin ja Taru sormusten herrasta -teosten lisäksi hän ehti laatia paljon käsikirjoituksia ja kirjeitä Keski-Maahan liittyen. Hänen poikansa, Christopher Tolkien, koosti niistä isänsä kuoleman jälkeen muun muassa teokset Silmarillion (1977) ja Keskeneräisten tarujen kirja (1980).

Suomalaisille fantasiakirjallisuuden nälkäisille lukijoille Tolkienin Keski-Maahan sijoittuvat teokset ovat varmasti jääneet mieleen hänen tarinoidensa kytköksistä suomen kieleen. Hänen luomansa suurhaltiakieli, quenya, sisältää esimerkiksi sanat rauta, ruska ja tie. Myös Kalevala toimi innoituksena Tolkienin työlle. Hänen kirjoittamansa tarina Túrin Turambarista on ottanut vaikutteita Kalevalan Kullervosta. Túrinin tarina löytyy Silmarillion-teoksesta.

Tolkienin hautakiveen Wolvercoten hautausmaalle Oxfordissa kaiverrettiin kirjailijan toiveesta Silmarillionista tutun ihmismiehen nimi, Beren. Hänen vaimonsa hautakiveen kaiverrettiin kaksi vuotta aikaisemmin Berenin rakkaan haltianeidon nimi, Lúthien.

Entistä suuremmalle yleisölle Taru sormusten herrasta ja Hobitti tulivat tunnetuksi Peter Jacksonin ohjaamina elokuva-trilogioina (2001-2003). Varsinkin hänen Taru sormusten herrasta -filmatisointinsa oli jättimenestys ja sen viimeinen osa, Kuninkaan paluu, kahmi jopa 11 Oscar-palkintoa, mm. Paras elokuva ja Paras ohjaus. Osa varmasti muistaa myös suomalaisen Ryhmäteatterin televisiosarjan, Hobitit, joka keskittyy Taru sormusten herrasta -kirjojen tapahtumiin. Rooleissa nähtiin muun muassa Taneli Mäkelä, Kari Väänänen ja Vesa Vierikko.

Suomalaiset ovat edustaneet myös Torontossa ja Lontoossa esitetyssä Lord of the Rings -musikaalissa (Toronto 2006 ja Lontoo 2007), jossa nykykansanmusiikkiyhtye Värttinä oli mukana tekemässä suurtuotannon musiikkia. Kyseisessä musikaalissa mieleenpainuvaa oli muun muassa se, miten puupaimenina tunnetut entti-hahmot pitivät kokousta puhumalla omaa hitaasti soljuvaa kieltään hokien suomen kielellä “semmosta tämmöstä, semmosta tämmöstä”.

Muistovuoden kunniaksi Pispalan kirjastosta voi lainata Tolkienin teoksia.

Antoisia lukuhetkiä ja muistithan tänään syödä hobittien tavoin toisenkin aamupalan?