torstai 27. huhtikuuta 2023

KIRJASTOHENKILÖN LUKUKOKEMUKSIA: Piika

 


Ennakkokäsitykseni Mervi Koskisen romaanin Piika päähenkilöstä Elinasta: hieman vietävissä olevana nuori nainen, joka etsii hyväksyntää lähibaarin kantaporukasta ja porukan miesten sängyistä. Sitten - noin kymmenen ensimmäisen sivun jälkeen - eteeni jysäytetään yllätys. Elina muistelee vuosien takaista äkkirakastumistaan itseään hieman vanhempaan Toniin ja heidän ensimmäistä ja ainoaksi jäänyttä kertaansa makuuhuoneessa. Kun kokemattoman oloinen Toni muuttuu epävarmaksi, Elina ottaa tilanteessa määrätietoisesti johdon, tietää mitä haluaa, nauttii ja vielä laukeaa ennen miestä. Ei tämä Elina minusta vaikuta pelkästään muiden ohjailtavissa olevalta.

Toniin, romanttiseen maaseudun mieheen, Elinan kokeneisuus seksiasioissa ei kuitenkaan tee myönteistä vaikutusta. Toni lopettaa heidän suhteensa alkuunsa, koska ”ei halua porttoa elämäänsä.” Leimatuksi Elina tulee myös lähikapakassaan. Kun Elina lähtee baarista miesten matkaan, hänestä puhutaan selän takana huorana ja vosuna. Samaa naisten kanssa tekevä Harri, jonka kanssa Elinallakin on vähän epämääräinen suhde, on puolestaan ”Härmälän naisten yhteinen hulivili.” Tämä logiikka ei vaan mene ymmärrykseeni ja tulen tällaisista asenteista yhtä vihaiseksi niin kirjassa kuin todellisessakin elämässä. Miksi ihmeessä nainenkin ei saisi tavoitella mutkatonta fyysistä nautintoa, vaikka sitten samaan aikaan Elinan tavoin kaipaisikin rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemista?

Myönnän yllättyneeni myös hieman pornonovellimaisesta tyylistä, jolla Elinan ja Tonin makuuhuonekohtausta oli kuvattu. Se sai minut miettimään, onko tämä sarkasmia, huumoria vai molempia ja halutaanko tällä ehkä ironisoida stereotyyppistä pornokuvastoa. Tyyli sinänsä sopi kuvaamaan tilannetta ja Elinan suoraviivaista suhtautumista seksiin. Muutenkin alkuun kirjaa lukiessani mietin paikoitellen, onko tämän tarkoitus olla humoristista vai ei. Pidemmälle edettyäni tulin siihen tulokseen, että kaipa sieltä rivien väleistä huumoriakin pilkisti. Tällainen tosikko lukija tosin tarvitsisi vierelleen lajinmääritysoppaan kyetäkseen varmasti tunnistamaan huumorin kukkasia.

Kielellisesti Piika enimmäkseen ei tarjonnut minulle erityistä nautintoa – paitsi selkeydellään ja sujuvuudellaan, mutta melko koreilematon kerronta antoi tilaa itse sisällölle. Pienet, paikoittaiset koukkaukset tulevaisuuteen tai asioiden käsittely samanaikaisesti nykyisyydessä ja tulevaisuudessa oli toimivaa. Juonellisesti kirja oli vetävä ja imi mukaansa. Seurasin mielenkiinnolla Elinan elämän etenemistä Härmälän lähibaarista maatalousoppilaitoksen kautta Vaskian kartanon karjakoksi, tilan nuoren ja vanhan isännän vähittäistä suostuttelua parempiin käytäntöihin eläinten hoidossa ja etenkin rajuksi yltyvää valtataistelua Elinan ja jääräpäisen vanhan isännän välillä. Elinan rohkea ja itseään säästelemätön toiminta tilan eläinten hyväksi teki vaikutuksen. Oli myös kiinnostavaa lukea ja oppia uutta nykyajan karjanhoidosta. Maaseudulle sijoittuvia ja nykyajasta kertovia romaaneja ei ole viime vuosina tainnut aivan ylen määrin ilmestyä.

Maaseudun ihmissuhteiden kuvauksessa ja tilan vanhan isännän toiminnassa ja asenteissa oli pikkukylästä kotoisin olevalle paljon tuttua. Vanha isäntä ei tahdo kyetä päästämään irti henkisestä valta-asemastaan, vaikka sukupolvenvaihdos on tilalla jo tehty, ja uskomaan, että nuorempi polvi pärjää ilman häntä. Poika väistelee, mukautuu ja alistuu, mutta ajoittain ilmaisee omaakin tahtoaan, saa kompromisseja aikaan ja vähitellen onnistuu työntämään isäänsä sivummalle sekaantumasta omaan hallintaansa siirtyneen tilan asioihin. Maaseudulle ja sukutilaansa sitoutuneen on kai vain pakko yrittää tulla toimeen tai vähintäänkin sietää niin samassa talossa tai pihapiirissä asuvia vanhempiaan kuin naapureitaan ja muita kyläläisiä. Heistä kun on väkisinkin ainakin tietyssä määrin riippuvainen yhteisössä, jossa saman kylän ihmisten kanssa on kyettävä palveluiden ostamiseen ja myymiseen sekä keskinäiseen avun antamiseen ja vastaan ottamiseen silloin, kun tarvitaan lumen auraajaa tai karjan juoma-automaattien korjaajaa. En tiedä, voisiko sietämään tottuminen ja ihmissuhteiden kieroutuminen oikeastikin johtaa jopa siihen, että murhayrityksen tehnyt ja sen kohteeksi joutunut edelleen toimisivat yhdessä ja kokisivat jopa jollain tasolla hyviäkin yhteisiä hetkiä. Ehkä voisi. Vaikeissa oloissa ihmiset pystyvät yllättäviin asioihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti